Olen postannut sen verran paljon Skyrimista viime päivinä, että päätin kirjoittaa nyt jostain aivan muusta; roolipeli harrastuksestani! Kuten profiilistani käy ilmi olen sekä konsoli-, että roolipelaaja. Paitsi että asuntomme pursuilee x-box ja pc-pelejä, on osa kirjahyllystä omistettu roolipelikirjoille joita on kiitettävä (muttei ylenpalttinen) määrä tullut hankittua.
Fantasia kärpänen oli iskenyt jo aiemmin mm. TSH trilogian ja muun fantasia kirjallisuuden ansiosta. Olin jo 12 vuotiaana lainannut kirjastosta rope kirjan jota en osannut lukea kunnolla, olin niin fiiliksissä pelkästä kirjan tutkimisesta, että yritin pakottaa pientä serkkuani roolipelaamaan kanssani. Aloitin kunnollisen roolipelaamisen 13 vuotiaana tyttösenä lapsuudenystäväni kanssa, löysimme ilmoituksen "roolipeli kerhosta" johon tietenkin halusimme ilmoittautua. Ensimmäinen roolipeli johon pääsimme käsiksi oli melko luonnollisesti D&D (3,5?) ja into oli piukassa! Porukkaan tupsahti erilaisia ihmisiä, tyttöjä ja poikia suunnilleen saman ikäisiä kuin me ja vaikka aluksi olikin vaikeaa ottaa kontaktia muihin, tuli meistä nopeasti tiivis ja pitkäikäinen porukka josta jotkut ovat edelleen osa elämää.
Alkuperäisen ja upean GM:n tilalle vaihtui muutaman vuoden jälkeen yksi porukan pojista ja kokeilimme muitakin pelejä kuten Shadowrunia. Kyseisen porukan kanssa tuli myöhäis teini vuosina vietettyä paljon aikaa ropen ulkopuolellakin ja vaikka ydin jengi pysyi samana, kävi meillä muutamia vierailevia tähtiä kokeilemassa aika ajoin pelaamista. Porukkamme oli todella tiivis ja ehkä juuri siksi uudet ihmiset eivät kauaa jaksaneet pelata meidän kanssamme. Pitkäaikainen ihmisrykelmä kun kehittää huomaamatta omat inside-jutut ja tavat toimia ja "sisään" pääsy voi olla vaikeaa.
Sitten meistä tuli täysi-ikäisiä ja moni kävi täyspainotteisesti koulussa tai työssä, yhteisten pelihetkien sopiminen kävi pikkuhiljaa aina vaikeammaksi ja oli selvää, ettei samanlaista meininkiä voinut enää olla kuin silloin ennen. Näemme toki toisiamme edelleen, pelit täytyy vain sopia mieluummin yhden illan mittaisiksi kuin pitkiksi kampanjoiksi. Ja totta kai vuosittainen Ropecon tuo monet meistä yhteen sen viikonlopun ajaksi, joskaan ei joka kerta sillä osalle con on aivan ehdoton ja osalle sellainen kiva jos pääsis-tyyppinen tapaus.
Rope porukasta minulle läheisimmäksi on jäänyt mies, jonka kanssa olen asunut 4 vuotta harrastustamme jatkaen. Pelaamme usein soolo-pelejä ryhmä pelien vähäisyyden takia, hän on useimmiten peluuttava osapuoli ja minä pelaan. Hahmoja minulle on kertynyt toistasataa ja erilaiset systeemit ja maailmat ovat käyneet tutuiksi.
Olen itsekin soolona peluuttanut pari kertaa miehelleni, Call of Cthulhua ja vampirea lähinnä. En ole kovin itsevarma peluuttaja ja pelkään aina tekeväni typeriä ratkaisuja ja huonoja juonia ja turhia npc-hahmoja. Ei valitusta paljoa ole tullut mutta tämän kaltainen epävarmuus lienee tuttua monille(?). Itse viihdyn hyvin pelaajan roolissa, nautin uusien hahmojen tekemisestä ja pikkutarkasta viimeistelystä sillä ainoa minua todella viihdyttävä peli muoto on juoni-pohjainen. Totta kai välillä on hauskaa pelata päätöntä hack & slash fantsua tai vastaavaa, mutta juonellinen peli on se, jossa on sitä jotain. Olettaen, että peluuttaja tietää mitä tekee ja pelaajat hallitsevat kyseisen pelimuodon.
Lempi ropeksi on itselläni muotoutunut Shadowrun ja wod:n slasher. Hahmon rakentamisessa parasta on mielestäni keksiä hahmoon sopivia "plussia" ja "miinuksia". Eniten käyttämäni plussa on ehkä hyvä muisti tai kylmäpäisyys ja miinuksena jokin fobia tai vakava sairaus. Hahmon on oltava inhimillinen, on äärimmäisen tylsää pelata hahmoa jolla on vain hyviä puolia ja joka osaa kaikkea. On ihanaa kun pelissä joutuu alttiiksi erilaisille vaaroille kun ei esim. osaa käyttää ampuma-asetta tai uida.
Jotta postauksestani ei tulisi aivan liian pitkä, jätän jutun tällä kertaa tähän. Kysymyksiä saa esittää jos haluaa! Nyt takaisin Skyrimin ääreen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti