maanantai 14. toukokuuta 2012

Oodi pienelle ragelle.

Hei kaikki peli-ihmiset!
Lipsahdin pienen rageamisen puolelle kun luin Aamulehden Valo-liitteen Peliosiota perjantain lehdestä. Tiedän, että ei pitäisi hiiltyä mutta feministinä hiillyn kuitenkin.

Artikkeli on todella typistetty, mutta se onnistuu silti välittämään nais/tyttö pelaajista sen kuvan, että aggressiiviset ja väkivaltaiset pelit eivät kiinnosta ja nintendon söpöily tuotteet ovat tytöille sopvia. wtf? Kaikki tuntemani pelitytöt pelaavat hyvin pitkälle samoja pelejä kuin pojat. Taidan itse olla porukan ainoa tyttö joka pelaa pokemonia, jota miehenikin pelaa yhtälailla kaiken muun ohella. Suurin osa leideistä joiden kanssa peleistä on puhuttu, ei siedä söpöjä nintendo pelejä. Mistä moinen tulos siis on peräisin? Tajuan kyllä, että kenties tytöt jotka eivät muuten pelaa, pelaavat juuri The Simsiä tai Pokemonia, mutta toisaalta sama pätee vastaaviin poikapelaajiin, jotka pelaavat vain NHL:ää tai Quitar Heroa (tuokin jako on stereotyppinen mutta näin yleensä ajatellaan). Tätä porukkaa ei pitäisi ottaa kyselyssä huomioon koska he eivät ole pelaajia sanan varsinaisessa merkityksessä. 
Mikä siis on mennyt pieleen artikkelin käyttämässä kyselyssä? Miesten pelimieltymyksiä on ilmeisesti kyselty oikeilta harrastajilta ja naisten mieltymyksiä yleisesti. Väärin, väärin, väärin. Totta kai ihmisten pelitottumuksissa on eroja, myös sukupuolen mukaan, mutta Valon jako on kohtuuttoman vanhanaikainen ja naispelaajille epäedullinen. Kyseinen artikkeli vain vahvistaa nykyistä non-playereiden käsitystä tyttöjen ja poikien peleistä. Itsekin kärsin tästä pienenä, kun Tekken 3:sen sijaan sain pelata Barbie-peliä. Sama dilemmahan koskee myös lasten leluja mutta ne ovat asia aivan erikseen eivätkä kuulu tähän blogiin.
Ottaen huomioon missä lehdessäa artikkeli on, tavallaan ymmärrän sen sisällön. Tuskin kirjoittaja on tarkoittanut välittää tällaista kuvaa pelaajista mutta jos asiasta ei tiedä (selvästi) mitään, kannattaisi ehkä harkita toisenlaisten juttujen kirjoittamista. Kommentteja otetaan vastaan.

Hyvää alkavaa peliviikkoa!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Call of Cthulhu osa 2

Heipä hei, pelikansa!

Päivitykseni on hieman myöhässä, anteeksi siitä.
Vappuna siis pelasimme toisen jakson Call of Cthulhua mieheni ja kahden ystävämme kanssa. Ilta venyi aika pitkälle yöhön ja tunnelma oli todella jännittävä, loppua kohden myös pelottava niin kuin hyvän Cthulhu pelin kuuluukin olla. Itse ainakin jäin fiiliksiin pelin jälkeen ja niin kuulemma ystävämmekin varsinkin kun koti matka piti taittaa kävellen pimeässä.



Hahmot kävivät katsomassa psykologi Sophitian seonnutta ex-kultisti äitiä mielisairaalassa (muut hahmot olivat huuli pyöreänä tästä tiedosta) ja melko tulhumaiseen tapaan nainen selitti sekavia tyttärelleen joka oli hälyttävän säikky tilanteen jälkeen.
Tällä kertaa juoni tiivistyi kartanon yläkerrassa johon lähdimme kipuamaan lähes heti pelikerran alussa. Yläkerta oli tyhjä, vain iso matto, suuri outo taulu ja roomalainen rintakuva/patsas. Yksi huone oli lattiasta kattoon kivillä muurattu, tyhjä. Toinen huone oli työhuone joka tutkimusten jälkeen osoittautui turvahuoneeksi. Kun tuon huoneen oven sulki ja avasi jälleen, oli käytävä maagisen pimeä, myöhemmin käsitimme avanneemme portin todennäköisesti dreamlandsiin tai vastaavaan.
Oma hahmoni aika lailla jähmettyi paikoilleen huoneeseen, kun professori ja psykologi lähtivät etsimään tuota kadonnutta miestä, herra Engeliä. He huomasivat pimeässä käytävässä omilla tahoillaan mitä oudompia asioita, tuo kivinen huone olikin vankityrmä ja sinne oli lukittu mies, jota emme ainakaan vielä saaneet ulos.

Tuo mies kuitenkin varoitti katsomasta roomalaista patsasta silmiin. Professori uhmasi kehotusta ja patsas sai hänet hetkeksi valtaansa kunnes psykologihahmomme ehti repiä miehen mielen takaisin patsaan pauloista. Peluuttajamme/mieheni kuvaili kyseiset tapahtumat vähintään selkäpiitä karmivasti ja minä&tyttökaverini olimme ihan kippurassa sohvalla vierekkäin. Peluuttaja kuvasi patsaan vetävän väkipakolla lähemmäs, sen suun epäluonnollisen nopeasti nykien, kuiskien jotain epäinhimillistä. Sitä ei myöskään pystynyt hajoittamaan sillä se manipuloi ihmistä ja tarkkailee ihmisen toimia. Tämän jälkeen pelkkä patsaan läsnäolon tiedostaminen kuumotti pelaajia jatkuvasti.
Toinen episodi johon hahmoni ei kyennyt mukaan, oli kartanon alakerrassa(edelleen oudossa ulottuvuudessa) etsimämme miehen ja häntä vangineiden hirviöiden kohtaaminen. Hra Engel oli joutunut outojen epäinhimillisten, adoptoimiensa kaksospoikien valtaan.  


Emme vielä selvittäneet, mitä nuo pojat olivat ja mistä he olivat peräisin, mutta ihmisiä he eivät ainakaan ole. Nuo pojat olivat sulautuneet osittain ottoisäänsä (kenties rituaalin aikana?) mutta mies saatiin revittyä irti ja vietyä turvahuoneeseen. Hahmomme saivat ulottuvuuden takaisin aloilleen ja pääsivät ulos kartanosta vieras mies mukanaan. Ensi kerralla pääsemme kuulustelemaan hra Engeliä ja saamme varmasti enemmän selvää pojista ja vangitusta miehestä.

Roolipelin selostaminen on ihmeen hankalaa puuhaa, pelin aikana tapahtuu niin paljon ja näkökulmia on niin monta, että selkeän tekstin laatiminen on todella työlästä. En luonnollisesti pystynyt välittämään kuin murto-osan pelin tapahtumista saati tunnelmasta, mutta kerron teille lisää taas seuraavan peli keran jälkeen.

Aloimme muuten pelaamaan Silent Hill 2:sta X-box360:lle käännettynä mieheni kanssa. Olen pelannut sen itse teininä pari kertaa, mutta hitto se on edelleen yhtä pelottava, kunhan tunnelmaan pääsee.