Pathfinder: necromancereita ja demoneja

Edellisen postauksen tarina jatkuu, edelleen mahdollisimman tiivistäen, joten pahoittelut jos tarinaa on paikoin hankalaa seurata. Näin:

Ennen matkan alkua Vilna ja Koijiro valmistautuivat hankkimalla varusteita ja nopeat ratsut, Vilna käytti lähes kaikki rahansa haltiasepän pajalla, jossa hänen halberdinsa siunattiin valon voimalla.
Kaverukset aloittivat Iomedaen pyynnöstä matkan tutkiakseen pimeyden voimien aiheuttamaa tuhoa lähialueella. Matkattuaan viikon hevosten selässä, alkoivat ystävykset huomaamaan selviä merkkejä necromancy-voiman läsnäolosta.


Vilna ja Koijiro löysivät vanhasta kappelista paladin joukon rippeet, joita he auttoivat pitämään linnoitustaan pystyssä epäkuolleita vastaan, kunnes Vilnan kääpiöystävä Stormin saapui takaisin tiedusteluretkeltään uutisten kera. Kolmestaan seikkailijat lähtivät etsimään pahuuden lähdettä lopettaakseen sen leviämisen. He saapuivat suurelle pimeälle tornille jonka huipulle kiivettyään he joutuivat pudottautumaan alas tornin keskellä olevasta reiästä, päätyen valtavaan luiden täyttämään kammioon. Kammion keskellä istui pale master jota vastaan käytiin armoton ja epätoivoinen taistelu. Vilna jopa kuoli pariksi sekunniksi kunnes päätyi jumalaisen väliintulon ansiosta takaisin valoon ja onnistui kukistamaan necromancerin pyhitetyllä aseellaan. Viimeisinä sanoinaan tuo kukistettu velho mainitsi tietävänsä Vilnan todellisen sukunimen... Alder. Pale masterin kuoltua ympäristö palasi normaaliksi, kammio torneineen katosi ja paladinit pelastuivat. Vilna, Koijiro ja Stormin matkasivat takaisin Nerosyaniin kertomaan uutiset.Paluumatkalla he törmäsivät goblinjoukkoon jota johti Zogmugot (goblineiden puolijumala). Lyhyt taistelu käytiin noita inhoja otuksia vastaan, mutta haavoittuneenakin ovela goblin jumaluus pääsi pakoon kostoa vannoen.

Nerosyanissa ystävykset saivat iloisen vastaanoton, ylistystä ja palkkioita. Parin päivän palautumisen aikana he tutustuivat Gorumax nimiseen puoliörkki velhoon joka sattui olemaan myös dragon disciple. Uusi ystävyys alkoi miltein tappelulla kun Vilna meni sotkeutumaan erääseen välien selvittelyyn. Ristiriidat olivat kuitenkin nopeasti unohdetut ja luottamus kasvoi siinä määrin, että Gorumax toivotettiin tervetulleeksi mukaan seuraavaan seikkailuun joka sijaitsi Fandarrassa. Iomedae oli pyytänyt seikkailijoita auttamaan Fandarran kaupunkia jättiläisongelman kanssa. Jätit olivat jostain syystä sotajalalla ja kaupunki täten saarroksissa. Joukkio lähti puolentoista viikon ratsastukselle kohti apua tarvitsevaa kaupunkia. Perillä tilanne näytti hankalalta, eikä kukaan osannut kertoa tarkasti, mikä tilanteen oli aiheuttanut. Ystävykset hajaantuivat selvittämään asiaa. Vilna lähti Gorumaxin kanssa tutkimaan läheistä maagien tornia josta kaupunki ei ollut kuullut mitään pitkään aikaan. Tornin suojausten läpi päästyään he huomasivat paikan olevan tyhjä. Taistelun jälkiä ei ollut missään. Huipulle päästyään he löysivät nuoren miehen kahlittuna maagiseen ansaan, pian kävi selväksi, ettei kyseessä ollutkaan mikään maagi vaan yksi suurista arkkidemoneista: Sodan demoni Szuriel. Demoni kertoi jääneensä ansaan kun maagit kutsuivat hänet paikalle mahtavalla rituaalilla, joka koitui maagien kohtaloksi, sillä he päätyivät Szurielin astraalitasolle helvettiin ja jäivät sinne samalla kun demoni itse päätyi tänne. Szuriel halusi tehdä sopimuksen Vilnan kanssa: Hän pääsisi vapaasti kotiinsa ja vastapalveluksena hän kertoisi kaiken mystisestä jo aiemmin mainitusta Alder nimestä ja sen historiasta. Lisäksi jättiläisten sotahalukkuus laantuisi hänen lähdettyä pois voimakkaan sodan auransa kanssa.

Sopimus tehtiin ja Vilna sai tietää olevansa yhteydessä pahamaineiseen haltiaperheeseen joka harjoitti necromancyn lisäksi "sielujen syöntiä" (he ikään kuin imivät itseensä vahvojen henkilöiden sieluja josta saivat aina vain lisää voimaa itselleen). Kyseinen perhe oli myös maailmansyöjän herättämisen takana, vaikka tarinoissa toisin kerrottiinkin. He halusivat kutsua tuhon ja kaaoksen jumalan paikalle jotta voisivat saada itselleen sen voimat. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut ja kaikki paitsi vahvin heistä kuoli milten saman tien. Suvun johtaja, haltianainen nimeltä Faunra Alder näki ettei selviäisi ja käytti kaiken voimansa ja energiansa luodakseen itselleen uudeksi "astiaksi" pienen elämän johon vangitsi yhden soturin sielun jotta se voisi kasvaa toimivaksi kehoksi jonain päivänä. Tuosta energiapallosta kasvoi satojen vuosien päästä haltia nimeltä Vilna, jonka tulisi päästää vanha Faunra Alder ottamaan kauan odottamansa keho hallintaan. Sodan demoni Szuriel halusi kuitenkin antaa Vilnalle vielä vinkin miten maailmojen syöjän voisi kukistaa, koska halusi itse päästä kylvämään tuhoa eikä vain istua katselemassa sivussa. Szuriel kertoi myyttisestä seppäin paratiisista jossa seppien ja omistautumisen jumala Droskar hallitsee. Hän kertoi, että sinne voi löytää tiensä syvältä maan alta, mutta vain jos on kyllin kykenevä. Siellä Droskar voisi opettaa Vilnaa valmistamaan aseen jolla voisi kukistaa maailmojen syöjän. Sieltä hän voisi myös saada apua Faunra Alderin suhteen.

Kun Szuriel sai kaiken kerrottua kuten sovittiin, hän palasi omalle astraalitasolleen ja Vilna lähti Gorumaxin kanssa ihmeissään takaisin Fandarraan. Perille päästyään he törmäsivät ystäviinsä ja kaupunkilaisiin jotka ihmettelivät, miksi juuri hyökkäämäisillään ollut jättiläisjoukko olikin lähtenyt hämmentyneenä takaisin kotivuorilleen. Päivän pelastajat kertoivat kaunistellen ja ympäripyöreästi tapahtuneesta muutaman valkoisen valheen saattelemana, sillä totuus oli liian arkaluontoinen. Ystävykset jäisivät kaupunkiin vielä toviksi, sillä Vilna halusi hyödyntää kaupungin louhoksia Seppäin paratiisin etsimisessä.

To be continued...

Pathfinder: Alkuasetelma ja ensimmäinen luku

Kerron seuraavissa postauksissani soolona pelatun Pathfinder- kampanjan eeppisen juonikuvion mahdollisimman tiivistetysti. Aluksi kerrottakoon, että peli perustuu Pathfinderiin mutta pelinvetäjä on muuttanut maailmaa (ja sääntöjä) omaan kampanjaansa sopivaksi. Kyseessä on tavallaan post-apocalyptinen versio maailmasta. Älkää siis ihmetelkö tai ahdistuko jos jotkin asiat eivät esiinny samalla tavalla kuin kirjassa.

Tarinan alkuasetelma: Noin 350 vuotta sitten elettiin sankareiden kulta- aikaa, jolloin joka kylästä ja kaupungista löytyi niin paljon innokkaita aarteenetsijöitä, goblinin mäiskijöitä ja ongelman ratkojia, että tarjonta ylitti kysynnän selvästi. Uskotaan, että tuolloin sankarit olivat saaneet niin suuren voiman ja sen myötä ylpeyden, että he päättivät kutsua paikalle itse Maailmojen syöjän (Rovagug), ikuisen tuhon ja kaaoksen jumalolennon. Valtava joukko sankareita eri mantereilta kokoontui tähän suureen tilaisuuteen aikomuksenaan kukistaa tuo valtava hirviö, ainoastaan nähdäkseen miten kamalan virheen he olivat tehneet. Lähes kaikki kuolivat aivan liian suuren vastuksen jalkoihin ja maailmojen syöjä pääsi mellastamaan vapaana. Edes jumalat (jotka olivat tapauksen myötä menettäneet osan voimistaan ja "pudonneet" omilta astraalitasoiltaan ihmisten joukkoon) eivät pystyneet tätä olentoa tappamaan, vain ohjailemaan sitä väkivallalla kauemmas sivilisaatioista. Monta kaupunkia luhistui ja näin sankareiden aika oli ohi. Sanasta sankari tuli miltein kirosana tavallisen kansan syvissä riveissä ja ihmisille koitti synkät ajat.

Esimerkki Vilnan ulkonäöstä

Vilna Runbek(hahmoni) lyhyesti: hän on hieman tyypillistä haltiaa raskasrakenteisempi sepän voimaa vaativan työn takia, mutta haltian veri on antanut hänelle myös sosiaalisia lahjoja(eli str,con ja cha ovat hahmon vahvuudet). Vilna on seppä-soturi ja taidot ovat sen mukaiset. Moraaliltaan hän on ns. neutral good vaikka välillä valinnat tuppaavat kallistumaan chaotic good- puolelle.

Vilna oli orvoksi jäänyt haltiatyttö jonka vanha kunnioitettu kääpiö-seppä löysi tuhon keskeltä ja vei mukanaan Toragin saleihin (kääpiökaupunki). Vilna kasvatettiin kääpiökulttuuriin, hän omaksui kääpiöiden kielen ja tavat ja hän oppi isältään sekä sepän työn, että halberdin käytön taidon. Vilna lähti aikuistumismatkalleen neljänkymmenen vuoden iässä, niin kuin kääpiöt yleensäkin. Matka alkoi vain vuoden myöhemmin kuin hänen lapsuuden ystävänsä, paladin nimeltä Stormin Gommordurth, aloitti omansa. Pienen aloitusrahan, hevosen ja liikkuvan pajan kera matka alkoi mukavasti. Ensimmäinen kaupunki johon Vilna pysähtyi oli nimeltään Rautajään kaupunki, sillä sen satama-alue oli suurelta osin rautajään peittämä. Kaupunki oli pieni, mutta sillä oli kuitenkin oma ylhäinen hallitsija. Kaupungilla oli monia ongelmia, ja laiska, itsekäs ruhtinas oli niistä vaikein. Vilna sai kaupungista heti suosiota hyvän sepäntyönsä ja avuliaisuutensa ansiosta. Hän tutustui hurjaan viikinkiin sekä myöhemmin Tianilaiseen salamurhaajaan Koijiroon, joka oli tullut kaupunkiin tappakseen sen hallitsijan, joka oli matkoillaan tehnyt paljon sanoinkuvaamattoman pahoja asioita. Vaikeiden tilanteiden ja päätösten myötä Vilna edesauttoi tätä synkkää kostoretkeä tietäessään, että kaupunki tarvitsisi uuden hyvän johtajan, jonka se lopulta saikin. Vilna jatkoi matkaa yhdessä Koijiron kanssa tajuttuaan, että tuo aluksi julmana näyttäytynyt kostaja olikin vain hyvä ihminen joka sinnitteli vaikeassa tilanteessa.

Seuraava pysäkki oli valtava Nerosyanin kaupunki, uskontojen ja kaupankäynnin vilkas keskus ja ihmisten turvasatama. Nerosyanissa Vilna pääsi tapaamaan kaupunkia suojelevan Iomedae- jumalattaren ilmielävänä ja sai kuulla lähialueen vakavasta necromancy- ongelmasta, jota Vilnan aiemmin mainittu paladin ystävä oli lähtenyt ritarijoukkion kanssa selvittämään. Koska kyseisestä porukasta ei oltu kuultu pitkään aikaan, Vilna ja Koijiro lupasivat selvittää asian.
 
To be continued...

Pelikaappi aukeaa taas

Olette varmasti huomanneet, että uusia postauksia ei ole kuulunut aikoihin. Tarkoituksenani oli jossain kohtaa ilmoittaa virallisesta tauosta mutta se jäi tekemättä. Syy kuitenkin lyhyesti oli yliopiston pääsykokeet ja niihin valmistautuminen. Ilokseni voin sanoa, että muun elämän pausettaminen kannatti, koska yliopiston ovet aukesivat kovan työn jälkeen. Nyt minulla onkin siis toistaiseksi taas vähän enemmän aikaa pelaamiselle, roolipelaamiselle ja sarjakuville (joista aion tulevaisuudessa myös kirjoittaa) joita olenkin ehtinyt kaivata. Luvassa on ainakin selostus viimeisimmästä Pathfinder kamppanjasta kunhan se saadaan päätökseen. Uusimmista peleistä en ole omakohtaista kokemusta vielä kamalasti kasannut, sillä mitään (ainakaan itselleni) super kiinnostavaa ei ole ilmestynyt Dark Souls 2:n jälkeen. DS2:sta voisin toki myöhäisen jutun kirjoittaakin. En lupaa vielä super aktiivista kirjoittelua, sillä kuka tietää kuinka paljon koulun alkaminen vie aikaa! Nyt kuitenkin herättelen pelijuttujen tekoa hitaasti, mutta varmasti.
Tervetuloa taas mukaan.

Pelikaappi (&Shadowrun) returns

Hei pitkästä aikaa!
Joku on saattanut huomata, että kirjoitustaukoni on venynyt lähes laittoman pitkäksi. En nyt peliaiheiseen blogiin tarkemmin viitsi eritellä, mutta terveydellisiä ja opiskelullisia asioita on lyönyt päälle tiuhalla tahdilla. Tilanne on kuitenkin tasaantunut ja kirjoittaminen alkaa taas saada tilaa. Viimeksi lupailin Shadowrun returnsista juttua ja sen te nyt sitten saatte, vaikkakin aika myöhässä.

Aluksi on totta kai todettava, että Shadowrun on alkujaan pen&paper roolipeli josta idea pc- peleihin on aikanaan tullut. Meille Shadowrun on roolipelinä ollut tärkeässä osassa ja niin on monille muillekin, suureksi osaksi siitä syystä ensimmäinen Shadowrun peli on pelihistorian alkuhämärässä saanut toimeenpanevan kipinänsä ja sillä sen suuri suosiokin osin selittyy. Pelin systeemi on myös kehitetty muistuttamaan roolipelikirjan sääntöjä, tietenkin roimasti yksinkertaistaen. Shadowrun on nykyään jo melkein oma instituutionsa ja siihen liittyy todella paljon pelinsisäistä kulttuurisisältöä josta pc- peleihin on ammennettu.


Shadowrun Returns toi todellakin vanhan koulukunnan pelimeiningin nykypäivään. Tyylillisesti suoritus on puhdas kymppi ja tekijöiden rakkauden aihetta kohtaan näkee selvästi. Uusretro fiilis vain nousee kun vanhan Shadowrunin päätähti Jake Armitage sotkeutuu kuivoihin jo pelin alkumetreillä. Onnekso Jaken arvo pelimaailmalle on kuitenkin hyvin tiedossa eikä häntä ylikäytetä tai pilata, niin kuin yllättävän usein vastaavissa tilanteissa tuntuu käyvän. Vaikka hahmon tekeminen ei vanhoissa peleissä olekaan ollut kovin yleistä, niin retroudesta huolimatta tässä pelissä oman hahmon luominen on otettu mukaan. Hahmon luonti on yksinkertaista mutta riittävän monipuolista. Rotu on valittavissa seuraavista; ihminen, örkki, trolli, kääpiö ja elffi. Myös classi vaihtoehtoja löytyy; maagi, street samurai (fighter), deckeri (hakkeri), shamaani, riggeri (drone mestari) ja fyysinen adepti. Edellisistä mage, shamaani ja adepti ovat magiaan pohjautuvia classeja, joskin eritavoilla, kannattaa perehtyä ennen kuin valitsee. Muut ovat melko selkeitä jo nimensä puolesta, ja sulkeisiin lisäämäni kuvaukset helpottavat jos peli ei ole entuudesta tuttu.

Itse pääjuoni pelissä on lyhyempi kuin mihin nykypäivänä ollaan totuttu. Sivujuonet kannattaa käydä läpi ja keskittyä tapahtumiin. Pelin aikana tulee myös harjoitettua englanninkielen taitoa sillä pitkiäkin kuvauksia ja keskusteluita on kirjoitettu. Se on kuitenkin vain positiivinen asia, näihin on selvästi nähty vaivaa ja vanhan koulukunnan fiilis sen kuin syvenee. Toki tekstin paljous voi säikäyttää nykypelaajan joka on tottunut siihen, että kaikki tapahtuu nopeasti ja yhtäaikaa ja ilman vaivannäköä. Heille ehdotankin avoimin mielin suhtautumista ja pienissä pätkissä pelaamista. Itsellänikin alkaa pää kipuilla liiasta ruudulta lukemisesta, siksi en lue e- kirjojakaan. Aiheeseen. Pää- ja sivujuonten lisäksi pelintekijät pohtivat jatkuvasti lisämateriaalia peliin. Berliini- lisäosa on pian saatavilla ja meille se tuleekin extrahyperfani- paketin ostajina ilmaiseksi heti kun ilmestyy. Jos lisäpelattavaa ei malta odottaa niin aina voi käydä läpi fanien tuottamia tarinoita. Osa niistä on aivan hemmetin hyvin tehty. Eniten henk. koht. kiinnostaa vielä hieman kesken oleva uusittu versio alkuperäisestä pelistä, jossa herra Armitagella(tai omalla hahmolla) pääsee fiilistelemään nostalgian kaipuussa sitä THE Shadowrunia. Kuka tahansa voi kehittää lisäsisältöä peliin ja tätä toimintoa on hyödynnetty jo paljon, tekeminen ei siis ihan oikeasti lopu kesken, sitä tulee jatkuvalla syötöllä lisää.

Ainakin pelin tekovaiheessa oli rutinaa siitä, ettei Returnsissa ole online ominaisuutta. No joo ei tietenkään ole, kelaa pelityyppiä. Onlinen ystäville on kuitenkin Shadowrun online- projekti, pelin julkaisupäivää en tähän hätään kuitenkaan löytänyt. Noutakaa oma Shadowrun returnsinne esim. steamista, hinta oli muistaakseni alle kahdenkympin ( Ja tuleva Berliini lisäri suunnilleen saman verran)joten se ei paljoa rokota rahapussia. Shadowrun returnsia voit muuten pelailla myös android tabletilla.

Shadowrun tuli takaisin!

Se on palannut vihdoin! Mahtavaa! Shadowrun returns julkaistiin eilen ja vaikka peliä pääsi Suomen aikaan pelaamaan vasta ilta yhdeksän paikkeilla, oli se riittävästi jotta ennen nukkumaan menoa sain maistiaisen viikonlopun ehdottomasta päätähdestä. Edes Ropeconin missaaminen ei hetkauta kun on näin hyvää tekemistä! Tarkempi esittely ja arvio pelistä on tiedossa myöhemmin, jotta saan kerätä pelitunteja hieman lisää ennen kuin avaan sanaisen arkkuni kunnolla. Tähän asti voin kuitenkin sanoa, että Shadowrun returns vaikuttaa nappisuoritukselta; se kunnioittaa vanhaa tyyliä ja tunnelma on mahtava. Hahmon luonti on simppeliä mutta monipuolista, kädestä pitelevää tutoriaalia ei ole (mutta neuvoja on saatavilla tarvittaessa) ja juoni vaikuttaa dystopiseen tulevaisuuteen sopivan perinteiseltä mutta uskon, että erikoisia juonenkäänteitäkin tulee vastaan. Peli löytyy kohtuu hinnalla Steamista eikä latauskaan kovin kauaa kestä joten ei muuta kun pelailemaan!

Ps. Peruuta muutama postaus taaksepäin niin pääset lukemaan ennakko fiilistelyitä pelistä! Ja anteeksi kömpelöstä kännykkä postauksesta, tietokone on jostain syystä jatkuvassa käytössä.

State of Decay

Undead Labs julkaisi hiljattain uuden indiepelin nimeltä State of Decay. Kyseessä on uudenlainen hiekkalaatikko- zombie survival peli ja se on saatavilla Xbox 360:lle (itse latasin arcadesta) ja PC:lle. Arvatenkin tätä peliä on odotettu meillä into piukassa, sillä jo Xbox arcadesta ladattu ja pelattu demo vakuutti pelin olevan (toistaiseksi) vertaansa vailla. Zombie-peli ei sanana tarkoita enää päätöntä mättöä tai lineaarista 3rd person shooteria. Ei sillä etteikö niitäkin mielellään pelaisi, mutta vaihtelu todellakin virkistää.

Peli alkaa kun Marcus niminen mies palaa parin viikon metsäreissulta ystävänsä kanssa ja huomaa, että jokin on todella pahasti pielessä kun vesikauhuiset psykopaatit hyökkäävät ystävysten kimppuun joka suunnalta. Marcus tajuaa pian asian todellisen laidan ja sen, että nuo psykopaatti- kannibaalit ovatkin itseasiassa epäkuolleita, suoraan sanoen zombeja. Marcus yrittää löytää jonkun joka osaisi kertoa mitä, miksi ja miten, mutta kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut. Alku ihmettelyn jälkeen Marcus ystävineen päätyvät lopulta erään selviytyjä joukon jatkeeksi pieneen kirkkoon ja varsinainen peli lähtee etenemään.


Kirkko johon pelaaja päätyy palvelee pelin aikana tukikohtana jossa saa levätä, täyttää reppunsa ruoalla ja panoksilla ja miettiä seuraavaa siirtoa. Ensimmäisenä tukikohdassa käy ilmi, että kaikki tarpeet kuten lääkkeet, ruoka, panokset ja rakennusmateriaalit ovat jatkuvasti vähissä ja niitä olisi saatava lisää. Koska tavaroiden etsiminen ja muiden askareiden hoitaminen on zombien ansiosta varsin uuvuttaaa, on välillä hyvä käydä juttelemassa kaverille josko hän ottaisi ohjat hetkeksi sillä aikaa kun väsynyt tai loukkaantunut hahmo jää lepäilemään. Toisin sanoen; pelissä on useampi pelattava hahmo joita matkan varrella löytyy lisää. Tukikohtia saa lisää ystävystymällä alueen muihin seliytyjiin ja rakentamalla uusia tarkoitukseen sopiviin paikkoihin. Tukikohdista löytyy kaappi johon voi itse jättää tavaraa ja johon tulee lisää tavaraa kun tukikohtaan viedään resurssipaketteja. Näitä isompia kotiin vietäviä ovat mm. lääketarpeet, ruoka, rakennusmateriaali, panokset, kokkausvälineet ja polttoaine. Resursseja löytyy kaupoista, taloista jne. Voit kantaa vain yhden ison paketin kerrallaan kotiin. Jos löydät hyvät apajat, voit hälyttää radiopuhelimella kotiin ja ilmoittaa löydöstä. Tukikohtaa voi ja pitää myös kehittää paremmaksi; lisää nukkumatilaa, sairasteltta, parempi tähystytorni... Tähän tarvitaan mm. rakennusmateriaaleja ja tällä tavoin yhteisö pysyy tyytyväisenä. Kotona sattuu välillä erilaisia konflikteja ja joskus täytyy käydä lohduttamassa, rohkaisemassa tai kovistelemassa ihmisiä joilla alkaa tilanne käydä hermoille. Tukikohdasta käsin saadaan myös nopealla syötöllä infoa ja tehtäviä radiopuhelimeen ja tekeminen ei todellakaan lopu kesken. Päin vastoin.

Pelin alueilta löytyy välillä korkeampia paikkoja johon kiivetä, ja kiivetä kannattaa sillä korkealta pystyy tähystämään kauemmaksi ja pistämään merkille hyödyllistä infoa. Paikkojen tutkiminen auttaa tehtävissä, resurssejen etsimisessä ja jonkin verran zombien välttelyssä. Varsinkin uudelle alueelle siirtyessä tähystäminen on täkeää. Kun paikat on pistetty merkille ja tiedetään mitä pitää tehdä, lähdetään jalat maassa etenemään milloin mitäkin tehtävää kohti. Vastaan tulee luonnollisesti zombeja, joskus yksittäisiä ja joskus kokonaisia laumoja, hordeja. Peli on siinä mielessä realistinen, että koska tarina ei sijoitu isoon kaupunkiin, zombeja ei ole liikaa. Käveleviä ruumiita tulee kyllä vähän väliä vastaan, mutta niitä ei ole tungokseksi asti. Kuten muukin pelimaailma, myös zombiet liikkuvat ja etenevät omia aikojaan joten tarkkailemalla tietää, mistä kannattaa milloinkin kulkea. Zombeista suurin osa on ihan tavallisia epäkuolleita; raahustavia, melko heikkoja, hitaita ja tyhmiä. Kuitenkin sekaan mahtuu myös poikkeavia yksilöitä jotka saattavat olla isompia ja vahvempia, korvia vihlovasti kirkuvia tai erityisen nopeita. Kokonaisten zombie- laumojen kohtaaminen yksin ja jalkaisin ei ole hyvä idea, itse nautin siitä kun saan ajaa isolla autolla kovaa vauhtia hordea päin; mäjähdykset ja veren roiskuminen on varsin hupaisaa ja tämä on tehokas tapa hankkiutua moisista kiusankappaleista eroon. Autoilu on pitkillä matkoilla muutenkin hyödyllistä, sillä muutaman kilometrinkin matkalla ehtii törmätä moneen vaaratilanteeseen.

Olennaisin tapa potkia zombeja takamukselle on tietenkin lähi- ja tulitaistelu. Pelissä saa monia erilaisia melee aseita (mailoja, kirveitä, keppejä...) ja ampuma-aseita (haulikko, kivääri, pistooli...). Lähitaisteluaseet kuluvat pikkuhiljaa käytössä ja onkin fiksua pitää jokin vara-ase mukana. Ampuma-aseiden heikko puoli on kova ääni ja panosten säännöstely, isoa joukkoa vastaan haulikko on kuitenkin erittäin hyvä ystävä. Oma kokemukseni taistelusta pelillisesti on oikein hyvä, pieniä jäykkyyksiä saattaa olla havaittavissa, mutta ne eivät menoa haittaa. Taistelutaitoa ja voimaa saa kehitettyä nimenomaan taistelemalla ja pelihahmot saavat bonuksia iskuihinsa mitä taitavammiksi tulevat. Muitakin kykyjä kehitetään niitä käyttämällä. Taistelun lomassa saattaa muuten joskus alkaa väsyttää, ja välipalan napostelu auttaa isommassa hädässä. Kipulääkkeetkin on hyvä pitää mukana jotta jaksaa haavoineen raahata itsensä kotiin asti hoidettavaksi.

State of Decay tuo zombie peligenreen paljon uutta vanhan hyväksi koetun rinnalle. Avoin maailma, lukuisat tehtävät, useat pelihahmot ja pelaajan vaikutus maailman tapahtumiin tekevät tästä pelistä nimenomaan selviytymispelin jossa vihuina on zombeja. State of Decay keskittyy räiskinnän sijasta siihen, miten ihmiset toimivat ja mitä he tuntevat katastrofin keskellä. Selviytyminen on realistisesti varsin uuvuttavaa, tehtäviä on hyvin hankalaa ellei mahdotonta saada kaikkia valmiiksi sillä maailmassa tapahtuu oikeasti koko ajan. Matalamman budjetin peliksi State of Decay on hyvin suunniteltu, kaunis ja toimiva kokonaisuus. Pieniä grafiikka virheitä, lyhyttä tutoraalia ja vähäistä bugaamista lukuunottamatta en keksi mitään pahaa sanottavaa. Kokonaisuus on todella vaikuttava, yllätyin itsekin vaikka peliä innoissani odottelin.

Xbox One- jee! Vai eeei?

Uuden sukupolven pelikonsolit ovat kohta kaupoissa kaikkien saatavilla. Itse sekä Xboxin, että playstationin esittelyjä luettuani mietin, mitä helvettiä? Onko näiden uusien upeiden konsoleiden tarkoitus olla pelikoneita vai yleisiä viihdekeskuksia? Vastaus kallistuu jälkimmäisen puoleen, ainakin suurin osa koneiden esittelyistä painottaa pelien kannalta turhia ominaisuuksia kuten jakamista, television katselua ja äänikomentoja. Miksi ei voida keskittyä siihen olennaiseen asiaan, pelikokemukseen? Tietenkän vielä ei voida sanoa, kuinka paljon kaikki ylimääräinen härpäke tulee näkymään konsolin käytössä tai kuinka paljon se tuo lisähintaa laitteelle. Omasta puolestani voin sanoa vain, että en pidä odotuksiani kovin korkealla (vaikka uutta konsolia odottelenkin). Mieheni kommentoi samaista asiaa pettyneenä: " Onko näiden tyyppien oikeasti tarkoitus saada ADHD- COD- jonnet vielä enemmän kiinni elämäntyyliin, jossa koskaan ei keskitytä yhteen asiaan tai olla paikoillaan?". Samaa mietin minäkin. Tokihan ihmisten vaatimustaso on noussut, mutta siinähän nousee.  Peli ei ole kuitenkaan vielä menetetty; saatan yllättyä positiivisestikin, kuka tietää. Asiaan:

Xbox One Tulee mukailemaan vanhaa versiota ainakin ulkoisesti. Laitteen ulkomuoto ei juuri muutu, mitä nyt kinect tulee vakituiseksi osaksi kokonaisuutta. Sisältä xbox tulee näyttämään about tältä:
kahdeksan gigaa järjestelmämuistia, 500 gigatavun kovalevy, Blu-ray-asema, HDMI-sisään- ja -ulostulo sekä USB 3.0 -tuki. On ollut puhetta, että tehot ylittäisiät tietokoneenkin, ainakin toistaiseksi (ehkä ei kuitenkaan mukaan lukien niitä parhaita tietokoneita?). Uutta boxia ohjaillaan äänellä, kinctiin heilumalla, sekä perinteisellä ohjaimella. Jos (peli?) tai leffa kokemus ei ole tarpeeksi yksinään, voit selata nettiä samalla toisessa ikkunassa tai jakaa mielipiteitä skypen kautta! Uhkailusta huolimatta jatkuva netin käyttö ei ole kuulemma tarpeen, tosin et tule pärjäämään ilman nettiä kuitenkaan päivitysten yms takia. Jopa jotkin yksinpelit tulevat tod. näk tarvitsemaan nettiä jatkuvasti joten, oikeastaan edellisen voi perua. Cloud- toimintoa tullaan käyttämään aktiivisesti esim. käyttäjän touhuja jatkuvasti tallennettaessa.

Asia joka itseäni harmittaa aivan hirveästi on se, että käytettyjen pelien pelaaminen tulee olemaan maksullista. Siis maksat pelistä ja sen jälkeen maksat vielä ekstraa jotta saat pelata kyseistä peliä. Ihan kuin nämä jätti-firmat eivät saisi pätäkkää riittävästi muutenkin. Onneksi ainakin osa ohjataan pelintekijöille. Myöskään Xbox 360:sen pelejä ei tod. näk tulla tukemaan. E3- messut tulevat antamaan enemmän osviittaa uusista konsoleista, niihin tulevista peleistä ja kenties jopa hintatiedoista. Tällä hetkellä tekeillä pitäisi olla 15 yksinoikeius peliä Xboxille, luultavasti vastaava määrä löytyy kilpailijan puolelta. Kahden pelijätin kilpajuoksu on loppumetreille asti varsin tasaista ja kumpikin saa varmasti omat kannattajansa.

Postaukseni sävy on selkeästi negatiivinen, mutta toisaalta en ole löytänyt hirveästi hihkumisen aihetta kummankaan tulevan konsolin puolelta. Playstation 4:ssa tulee olemaan lukemiseni perusteella suurinpiirtein vastaavat ominaisuudet (ohjainta lukuunottamatta) joten itse en ainakaan ole ensimmäisenä jonossa ostamassa kumpaakaan: Aika, muiden kokemukset ja arvostelut saavat näyttää tietä lopullisessa valinnassa. Ainakaan itse en ole sellainen pelaaja, joka ostaa jommankumman vain siksi, että on aina ostanut juuri sen merkin koneen. Olen jo aiemmin vaihtanut leiriä pleikkarilta boxiin, saa nähdä miten tässä erässä käy.