Edellisen postauksen tarina jatkuu, edelleen mahdollisimman tiivistäen, joten pahoittelut jos tarinaa on paikoin hankalaa seurata. Näin:
Ennen matkan alkua Vilna ja Koijiro valmistautuivat hankkimalla varusteita ja nopeat ratsut, Vilna käytti lähes kaikki rahansa haltiasepän pajalla, jossa hänen halberdinsa siunattiin valon voimalla.
Kaverukset aloittivat Iomedaen pyynnöstä matkan tutkiakseen pimeyden voimien aiheuttamaa tuhoa lähialueella. Matkattuaan viikon hevosten selässä, alkoivat ystävykset huomaamaan selviä merkkejä necromancy-voiman läsnäolosta.
Vilna ja Koijiro löysivät vanhasta kappelista paladin joukon rippeet, joita he auttoivat pitämään linnoitustaan pystyssä epäkuolleita vastaan, kunnes Vilnan kääpiöystävä Stormin saapui takaisin tiedusteluretkeltään uutisten kera. Kolmestaan seikkailijat lähtivät etsimään pahuuden lähdettä lopettaakseen sen leviämisen. He saapuivat suurelle pimeälle tornille jonka huipulle kiivettyään he joutuivat pudottautumaan alas tornin keskellä olevasta reiästä, päätyen valtavaan luiden täyttämään kammioon. Kammion keskellä istui pale master jota vastaan käytiin armoton ja epätoivoinen taistelu. Vilna jopa kuoli pariksi sekunniksi kunnes päätyi jumalaisen väliintulon ansiosta takaisin valoon ja onnistui kukistamaan necromancerin pyhitetyllä aseellaan. Viimeisinä sanoinaan tuo kukistettu velho mainitsi tietävänsä Vilnan todellisen sukunimen... Alder. Pale masterin kuoltua ympäristö palasi normaaliksi, kammio torneineen katosi ja paladinit pelastuivat. Vilna, Koijiro ja Stormin matkasivat takaisin Nerosyaniin kertomaan uutiset.Paluumatkalla he törmäsivät goblinjoukkoon jota johti Zogmugot (goblineiden puolijumala). Lyhyt taistelu käytiin noita inhoja otuksia vastaan, mutta haavoittuneenakin ovela goblin jumaluus pääsi pakoon kostoa vannoen.
Nerosyanissa ystävykset saivat iloisen vastaanoton, ylistystä ja palkkioita. Parin päivän palautumisen aikana he tutustuivat Gorumax nimiseen puoliörkki velhoon joka sattui olemaan myös dragon disciple. Uusi ystävyys alkoi miltein tappelulla kun Vilna meni sotkeutumaan erääseen välien selvittelyyn. Ristiriidat olivat kuitenkin nopeasti unohdetut ja luottamus kasvoi siinä määrin, että Gorumax toivotettiin tervetulleeksi mukaan seuraavaan seikkailuun joka sijaitsi Fandarrassa. Iomedae oli pyytänyt seikkailijoita auttamaan Fandarran kaupunkia jättiläisongelman kanssa. Jätit olivat jostain syystä sotajalalla ja kaupunki täten saarroksissa. Joukkio lähti puolentoista viikon ratsastukselle kohti apua tarvitsevaa kaupunkia. Perillä tilanne näytti hankalalta, eikä kukaan osannut kertoa tarkasti, mikä tilanteen oli aiheuttanut. Ystävykset hajaantuivat selvittämään asiaa. Vilna lähti Gorumaxin kanssa tutkimaan läheistä maagien tornia josta kaupunki ei ollut kuullut mitään pitkään aikaan. Tornin suojausten läpi päästyään he huomasivat paikan olevan tyhjä. Taistelun jälkiä ei ollut missään. Huipulle päästyään he löysivät nuoren miehen kahlittuna maagiseen ansaan, pian kävi selväksi, ettei kyseessä ollutkaan mikään maagi vaan yksi suurista arkkidemoneista: Sodan demoni Szuriel. Demoni kertoi jääneensä ansaan kun maagit kutsuivat hänet paikalle mahtavalla rituaalilla, joka koitui maagien kohtaloksi, sillä he päätyivät Szurielin astraalitasolle helvettiin ja jäivät sinne samalla kun demoni itse päätyi tänne. Szuriel halusi tehdä sopimuksen Vilnan kanssa: Hän pääsisi vapaasti kotiinsa ja vastapalveluksena hän kertoisi kaiken mystisestä jo aiemmin mainitusta Alder nimestä ja sen historiasta. Lisäksi jättiläisten sotahalukkuus laantuisi hänen lähdettyä pois voimakkaan sodan auransa kanssa.
Sopimus tehtiin ja Vilna sai tietää olevansa yhteydessä pahamaineiseen haltiaperheeseen joka harjoitti necromancyn lisäksi "sielujen syöntiä" (he ikään kuin imivät itseensä vahvojen henkilöiden sieluja josta saivat aina vain lisää voimaa itselleen). Kyseinen perhe oli myös maailmansyöjän herättämisen takana, vaikka tarinoissa toisin kerrottiinkin. He halusivat kutsua tuhon ja kaaoksen jumalan paikalle jotta voisivat saada itselleen sen voimat. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut ja kaikki paitsi vahvin heistä kuoli milten saman tien. Suvun johtaja, haltianainen nimeltä Faunra Alder näki ettei selviäisi ja käytti kaiken voimansa ja energiansa luodakseen itselleen uudeksi "astiaksi" pienen elämän johon vangitsi yhden soturin sielun jotta se voisi kasvaa toimivaksi kehoksi jonain päivänä. Tuosta energiapallosta kasvoi satojen vuosien päästä haltia nimeltä Vilna, jonka tulisi päästää vanha Faunra Alder ottamaan kauan odottamansa keho hallintaan. Sodan demoni Szuriel halusi kuitenkin antaa Vilnalle vielä vinkin miten maailmojen syöjän voisi kukistaa, koska halusi itse päästä kylvämään tuhoa eikä vain istua katselemassa sivussa. Szuriel kertoi myyttisestä seppäin paratiisista jossa seppien ja omistautumisen jumala Droskar hallitsee. Hän kertoi, että sinne voi löytää tiensä syvältä maan alta, mutta vain jos on kyllin kykenevä. Siellä Droskar voisi opettaa Vilnaa valmistamaan aseen jolla voisi kukistaa maailmojen syöjän. Sieltä hän voisi myös saada apua Faunra Alderin suhteen.
Kun Szuriel sai kaiken kerrottua kuten sovittiin, hän palasi omalle astraalitasolleen ja Vilna lähti Gorumaxin kanssa ihmeissään takaisin Fandarraan. Perille päästyään he törmäsivät ystäviinsä ja kaupunkilaisiin jotka ihmettelivät, miksi juuri hyökkäämäisillään ollut jättiläisjoukko olikin lähtenyt hämmentyneenä takaisin kotivuorilleen. Päivän pelastajat kertoivat kaunistellen ja ympäripyöreästi tapahtuneesta muutaman valkoisen valheen saattelemana, sillä totuus oli liian arkaluontoinen. Ystävykset jäisivät kaupunkiin vielä toviksi, sillä Vilna halusi hyödyntää kaupungin louhoksia Seppäin paratiisin etsimisessä.
To be continued...
5 kommenttia:
Tosi eeppiseltä kuulostavaa menoa puolijumalineen kaikkineen.
Jep, tässä kampanjassa ei säästelty vastusten yms. vaativuutta! Kuitenkin hyvällä maulla homma eteni, en tosin tiedä kuinka se välittyy tekstistä :p
Tiivistettynä monikin sessio tahi kampanja kuulostaa poskettomalta touhulta. Ja vaikka yrittäisi tallentaa tapahtumia lennossa muistiin, niin joskus nuoruudessa pelatun Horror on the Orient Expressin (Cthulhu) päiväkirjaa selatessa naamalla on epäuskoinen ilme.
Kirjahan sitä pitäisi rustata jos haluaisi välittää koko kampnanjan lukijalle kunnolla. Yllättävän hankalaa on tiivistää seitsemän noin kuusi tuntista sessiota!
Eeppinen fantasia on tyylilaji, eikä siinä mitään vikaa.
Peliraporttien suhteen itsellänikin varmaan 3/4 tapahtumista putoaa pois koska kaikkea ei voi muistaa ja ei ole välttämättä mielekästä alkaa kertaamaan kaikkea kierros kierrokselta.
Lähetä kommentti