Xbox rekka

Moikka! Xbox rekkakiertue on tänään Tampereen keskustorilla joten kävin vilkaisemassa miltä siellä näytti. Kiertuetta on vielä reilusti jäljellä ja täältä pääsette katsomaan rekan sivuja josta mm. kiertueen aikataulu löytyy. Testattavina peleinä oli mm. fifaa, änäriä, Forzaa, ja killer instinctkin sieltä löytyi, kahta viimeisintä testasin itsekin ja muita seurailin vierestä. Yhdenkään pelin grafiikka ei säväyttänyt ihmeemmin, mutta nämä olivatkin uuden sukupolven konsoleiden ensimmäisten pelien demoja. Killer Instinct oli ainakin vauhdikas ja näyttävä, mutta Street Fighterin jälkeen aika laimea, lähinnä siksi, että se oli todella helpon oloinen. Se sopii siis vähemmän kokeneille taistelupelaajille. Forza tuntui käteen erikoiselta, kontrollit olivat paljon realistisemman tuntuiset kuin muissa ajopeleissä joita on tullut pelattua ja tämä sai etenemisen tuntumaan tahmealta. En tosin ole mikään rallipelien kuluttaja joten sinänsä vaikea arvioida Forzan vaikeustasoa tai toteutusta, ihan nätti se ainakin oli. Rekka oli aika täynnä teini-ikäisiä NHL:n tai FIFA:n kimpussa, mutta myös aikuisia näkyi ihmettelemässä pelivalikoimaa. Harmillisesti sisällä kuvaaminen oli aika rajattua, mutta puitteisiin päsee tutustumaan aiemman linkin kautta. Karkkia ja Xbox one tarjouksia oli jaossa, ja kiertueen työntekijöiltä pääsee kyselemään aiheesta jos jokin mietityttää. Kannattaa käydä ainakin vilkaisemassa jos kiertue sattuu kohdalle!

BattleBlock Theater lyhyesti

The Behemothin BattleBlock Theater ilmestyi reilu vuosi sitten antamaan iloa ja hämmennystä tasohyppääjille. Värikäs ja jopa lapsekas grafiikka yhdistettynä kuolettavan raakoihin kenttiin on ihastuttava, ja vaikka tällainen idea ei olekaan ihan uniikki, toi se ainakin allekirjoittaneelle raikkaan tuulahduksen jotain erilista. Pelin kertojan (Stamper) suureellinen ja lennokas tyyli saa valmiiksi hauskan kässärin heräämään eloon, esimakua tästä saa mm. pelin trailereista. Peli on saatavilla edullisesti X-Box Liven ja Steamin kautta.

 
Juoni alkaa siitä kun ystäväjoukon laiva haaksirikkoutuu saarelle jota asuttaa erikoiset kissat. Pelaaja päätyy vangiksi ja joutuu näyttelemään näiden kisujen hengenvaaralliseen teatteriin, yrittäen samalla pelastaa ystäviänsä ja selvittää mikä saa mahtavan, kivan ja yleensä niin reilun kaverin Hatty Hattingtonin käyttäytymään ilkeästi. Mahdollista spoilausta välttääkseni en kerro enempää.


Pelin mekaniikkaan pääsee nopeasti sisälle ja ohjaus toimii moitteettomasti ainakin X-Boxilla. Kentät alkavat naurettavan helpoista ja vaikeutuvat vaikeutumistaan kun juonta mennään eteenpäin. Eteneminen on vauhdikasta ja vaikeidenkin kohtien yli pääsee yleensä muutamalla yrityksellä. Kenttiä on eri kokoisia ja niistä löytyy milloin mitäkin vihollisia ja ansoja, ja tietenkin jokaisesta kentästä on kerättävä minimimäärä timantteja päästääkseen seuraavaan. Omiakin kenttiä voi ja kannattaa tehdä omaksi tai muiden iloksi, se on nimittiäin helppoa ja hauskaa. Pelin viihdyttävin ominaisuus(kerronnan lisäksi) on kaksinpeli (tai ryhmäpeli) jossa samalla ruudulla poukkoillessa hektisyys korostuu ja pelin puzzle luonne pääsee mielestäni paremmin esille. BattleBlock Theaterissa on myös valittavissa erilaisia pelimoodeja kuten lipunryöstöä, toisen tiimin mukelointia ja nopeuskisaa. Tekemisen ei pitäisi siis loppua kesken! Kaiken kaikkiaan tämä on hauska peli, joka ainakin omasta mielestäni sopii yksin- tai kaksinpelaamisen lisäksi loistavasti party peliksi illanviettoon, sillä kenenkään osallistujan ei ole pakko olla erityisen hyvä pelaaman entuudestaan jotta voi nauttia pelistä.

Pathfinder: jumalia, maailmoja ja sankareita

Tarina jatkuu jälleen, koetan tiivistää sitä entisestään jotta pääsemme etenemään:


Vilna lähti yksin tutkimaan Fandarran kaupungin syviä kaivoksia löytääkseen Droskarin valtakunnan, Seppäin paratiisin. Tuntikausia ehti kulua ennen kuin mitään tapahtui. Lopulta sankarimme huomasi taianomaisesti päätyneensä erikoiseen, syvälle vievään käytävään joka kävi pimeämmäksi metri metriltä. Lopulta pimeys muuttui epäluonnolliseksi ja hämärsi ajantajun. Vilna päätyi viimeinkin Droskarin astraalitasolle joka oli unenomainen ja siispä mahdoton kuvailla. Täällä Vilna vietti vaikeasti mitattavan ajan oppien itse Droskarilta taidon takoa asioita sielujen avulla vahvemmiksi. Suurena taidonnäytteenä Vilna huijasi aiemmin mainitun pahan Faunra Alderin sielun luokseen ja sai sen ansaan. Tämän vahvan sielun voimaa käyttäen hän takoi uuden pienen astraalitason, illuusiomaailman johon maailmansyöjän voisi huijata vangiksi tuhoamaan kuvitteellisia kaupunkeja autuaan tietämättömänä asioiden todellisesta laidasta. Tämä maailma otti pienen riipuksen muodon ja tähän miniatyyrimaailmaan saisi sen luoja avata portin,niin suuren kuin tarvitsisi. Vilna oli valmis lähtemään uusine taitoineen takaisin omaan maailmaansa. Mukaansa hän sai mm. erikoiset sielujen kiinniottamiseen tehdyt sepän pihdit. Päädyttyään takaisin sinne mistä alunperin lähti, hän totesi,ettei aikaa ollut kulunut täällä kuin pari päivää.

Vilna kokosi ystävänsä ja he lähtivät välittömästi takaisin Nerosyania kohti. Matkalla ystävykset törmäsivät pakolaisjoukkoon jota päättivät suojella loppumatkan perille asti. Eräänä yönä Zogmugotin johtama goblineiden eliittilauma hyökkäsi joukon kimppuun ja verinen taistelu käytiin öisen metsän pimeydessä. Sankarijumala Zogmugot saatiin surmattua ja joukko hajoitettua, loppumatka sujui ongelmitta.

Cayden Cailean

Nerosyanissa kului muutama päivä kaikkien omissa puuhissa. Urotöistä annettiin jälleen raportti Iomedaelle joka palkitsi sankarit, samalla epäilevästi kuulustellen ovatko sankarit löytäneet mitään tärkeää tai tehneet mitään muuta mainittavaa. Maalimansyöjän ansasta ja muusta merkittävästä päätettiin olla kertomatta, sillä Vilna oli saanut Droskar-jumalalta vihjeen, että moni jumalista oli mahdollisesti korruptoitunut eikä heihin siis olisi luottamista. Kaupungissa ollessaan Vilnaa lähestyi erikoinen mies joka vaati kuulla häneltä tarinoita ja halusi ystävyyttä. Pian kävi ilmi, että kyseessä ei ollutkaan tavallinen bardi, vaan itse Cayden Cailean, sankarijumala. Tämä halusi ehdottomasti liittyä joukkoon joka olikin päättänyt pian aloittaa matkansa Ollon satamakaupunkiin joka oli huhujen mukaan öiseen aikaan hirviöiden kiusaama. Kyseisessä kaupungissa oli myös pitkään riehunut taukoamaton myrsky joka oli pysäyttänyt kauppalaivojen liikenteen.

Lamashtu

Saavuttuaan Ollon kaupunkiin joukko huomasi pian sen olevan piraattien vallan alla, kuningas oli tapettu ja piraattikuningatar oli ottanut valtaistuimen itselleen. Tiedusteltuaan kaupungin asioista he saivat tietoonsa monta tärkeää seikkaa, kiinnostavinta oli sataman ulkopuolelle ankkuroitu laiva joka vaikutti ikäänkuin luovan kaupunkia kiusaavan myrskyn. Ystävykset aikoivat yöpyä majatalossa, mutta yön tullen kaupungin vallanneet kamalat äänet ja varjot saivat heidät liikkeelle etsimään vastauksia hirviö-ongelmaan. Hetken tutkittuaan kaupungin katuja joukkio päätyi satama-alueelle hirviöiden väijyttämäksi. Taistelua ehti kestää vain hetken, kun Vilnaan ammuttiin piilosta nuoli jonka perään solmitulla narulla tämä kiskottiin mereen. Uimataidottomalle tilanne oli mahdoton, ja niin Vilna vedettiin syvälle veteen. Hetkeksi tajuntansa menettänyt sankari heräsi kuitenkin hämmästyksekseen pimeästä, pahan hajuisesta huoneesta jonka hän tajusi pian olevan laivan ruuma. Saatuaan päänsä taas toimintaan Vilna tajusi tilan toisessa päässä olevan hahmon, valtavan hirviön, joka esiin tullessaan toi kauhun tunteen selkärankaan. Hahmo oli Lamashtu, hirviöiden jumalatar ja äiti ("Taasko jumalia, mikä saamarin yliolentojen kerho täällä oikein kokoontuu?"). Hirviöjumalatar ehdotti sankarillemme sopimusta; Hän päästäisi tämän menemään, ottaisi kaupunkia vaivanneet hirviöt mukaansa ja auttaisi maailmansyöjän kanssa jos Vilna tappaisi kaupungissa asuvan piraattikuningattaren joka oli saanut Lamashtun vangikseen. Asiaa ensin puntaroiden sopimus lopulta tehtiin ja Vilna vietiin takaisin satamaan, missä tämän ystävät ottivat hänet ihmeissään vastaan.

Tilannekatsauksen jälkeen joukko lähti suoraa reittiä toteuttamaan Lamshtun pyyntöä ja raivasivat tiensä linnaan jossa oli yllättävän vähän vartijoita. Valtaistuinsaliin päästyään osa joukosta joutui jäämään jälkeen taistellakseen valtavaa ogrea vastaan. Vilna juoksi suinpäin valtaistuimelle kohtaamaan piraattikuningattaren, joka yllättäen ei ollutkaan mikä tahansa piraatti, vaan Besmara, piraattien jumalatar ("Ok, huumorintajuni ei riitä tähän enää"). Taistelusta tuli odotettua paljon vaikeampi ja eeppisempi kuin mihin kukaan oli varautunut. Tilanne näytti epätoivoiselta, kunnes Vilna muisti maagiset pihdit, jotka oli saanut mukaansa Droskarin valtakunnasta. Hän nappasi nopealla kädenliikkeellä pahaa arvaamattoman jumalattaren sieluparasta kiinni ja alkoi kiskomaan ja vääntämään sitä irti ruumiista. Tilanne oli yllättävän nopeasti ohi ja samalla sekunnilla kun Besmara kuoli, Lamashtu vapautui ja myrsky laantui. Vilna sai Hirviöjumalattarelta kutsutorven jolla saisi tämän ajamaan maailmansyöjän minne vain halusi. Joukko totesi, että heillä oli kaikki tarvittava maailmojen syöjän ansaan saattamiseksi. He päättivät viettää kaksi viikkoa aikaa valmistautuen ja suunnitellen. Kukin harjoitteli ankarasti taitojaan, ja taktiikkaa mietittiin. Lopulta he päättivät houkutella maailmansyöjän Arcadiamerelle jossa näytti olevan sopiva paikka väijytykselle muutamien tuntien merimatkan päässä.

Tasan kahden viikon päästä koitti aamu jolloin sankarijoukko aikoi lähteä suureen koitokseen. Kaikki (Vilna, kojiro, Stormin, Gorumax ja Cayden Cailean) kokoontuivat lainaamansa laivan eteen. Juuri kun lähtöä alettiin tekemään alkoi kuulua yllättävä, kova suhina ja kohina. Jumalatar Iomedae lensi satamaan toisen jumalattaren, Sarenraen, kanssa saatuaan selville jumalaisilla kyvyillään mitä sankarit olivat tekemässä. Jumalattaret vaativat hanakasti Vilnan tekemää "asetta" itselleen, he tivasivat missä se on ja raivosivat sen kuuluvan heille eikä kuolevaisille. He eivät edelleenkään onneksi tienneet mikä ase oikein oli, ja se saikin heidät pelokkaiksi ja kärsimättömiksi. Ennen kuin tilanne ehti kärjistyä taisteluksi, Cayden Cailean jäi määrätietoisesti jumalatarten ja muun joukon väliin käskien toisten toteuttaa suunnitelma ilman häntä. Jumalten välinen taistelu alkoi ja osti aikaa tarpeeksi, jotta muut pääsivät lähtemään ja saivat laivansa hyvään vauhtiin määräämäänsä suuntaan. Tuntien päästä jännittynyt joukko alkoi saavuttaa päämääräänsä. He pysäyttivät laivan haluamaansa kohtaan ja vaihtoivat viimeiset ohjeet ja sanat siltä varalta, että kaikki menisi päin helvettiä.

Vilna puhalsi Lamashtun torveen. Oli kuin tyyntä ennen myrskyä. Hetken ystävykset ajattelivat, että Lamashtu ei aikonutkaan pitää lupaustaan. Sitten alkoi hiljaa voimistuva jylinä kaukaa horisontista, jossa rantaviiva heikosti erottui. Hetken joukko epäili silmiään nähdessään kaukaisen vuoren liikkuvan. Nopeasti he kuitenkin tajusivat, että maailmojen syöjä Rovagug oli mittasuhteiltaan aivan toista luokkaa kuin he olivat pystyneet kuvittelemaan. Kauhisteluun ei ollut kuitenkaan aikaa, vaan suunnitelma oli laitettava käyntiin. Kaukaisuudessa erottui pienenä Lamashtun siluetti kun tämä käski alamaisiaan ohjailemaan maailmojen syöjää parhaansa mukaan. Jättimäinen kaaoksen jumalolento lähti lähestymään laivaa lähes suorassa linjassa, ja se lähestyi kovaa. Suunnitelma käynnistettiin, Vilna hyppäsi Gorumaxin (joka oli siis dragon disciple ja osasi lentää) selkään ja he nousivat taivaalle, johon alkoi kerääntyä myrskyn merkkejä. Muut jäivät alas pitämään laivaa paikoillaan syöttinä lähestyvälle Rovagugille. Ilmassa oli vaikeaa pysyä painolastin ja kovan tuulen kanssa. Ystävykset kuitenkin pitivät paikkansa ja kun maailmojen syöjä oli siinä missä sen haluttiinkin olevan, puristi Vilna astraalitaso-riipuksen käteensä ja alkoi keskittää tahdonvoimaansa portin avaamiseen. Hän oli harjoitellut portin avaamista ahkerasti, mutta näin isoa hän ei ollut koskaan tehnyt. Portti kuitenkin avautui ja suureni tasaisesti, kunnes jännityksestä ja pelosta Vilnan keskittyminen katkesi ja portti lennähti voimakkaasti kiinni. Gorumax menetti tasapainonsa ja molemmat tippuivat kovaa vauhtia alas. Riittävän aikaisin lentävä sankarimme sai kuitenkin siipensä hallintaan ja uusinta yritys laitettiin kiireesti käyntiin, aikaa oli enää vähän.

Portaali illuusiomaailmaan

Tällä kertaa Vilna onnistui adrenaliinipurkauksen avulla repimään itsestään kaiken tahdonvoiman ja keskittymisen ja hän sai avattua jättimäisen portin illuusiomaailmaansa, jossa Rovagugia houkutteli suuri kaupungin kuvajainen. Maailmojen syöjä lennähti raivoisasti sisään portista. Hetken kuului kamalaa jyrinää ja sitten kuin salamaniskusta, täysi hiljaisuus. Meri oli taas tyyni. Rovagugia ei näkynyt missään. Pöllämystyneet toverukset laskeutuivat takaisin laivan kannelle ja kaikilla kesti hetken tajuta että he olivat todellakin onnistuneet ja selvinneet hengissä! Riipuksen sisällä pystyi erottamaan, kuinka Rovagug iloisesti tappoi kangastuksia ja mellasti sydämensä kyllyydestä. Huojentunut sankarijoukko ei voinut olla nauramatta tilanteen hulluudelle.

Hetken päästä he kuitenkin lähtivät alkuperäisen suunnitelmansa mukaan Rautajään kaupunkiin (josta tarinamme alkoi) antamaan ilouutiset kuninkaalle levitettäväksi. Joukkomme sai sankareiden vastaanoton ja heitä juhlittiin viikkoja. Iomedaesta tai Sarenraesta ei kuultu mitään, Cayden Cailean oli antanut henkensä taistellessaan heitä vastaan ja ystäväjoukko muisteli haikeasti menetettyä jäsentään. Pikkuhiljaa maailma alkoi palata raiteilleen, kaupungit elpyivät ja kauppa kävi taas normaalisti. Ihmiset uskalsivat taas matkata, ja sankareiden nimi oli nostettu takaisin sen vanhaan kunniakkaaseen merkitykseen ja loistoon!


Tässä oli kolmen postauksen mittainen tiivistelmä eeppisimmästä fantasiaroolipelistä jota olen koskaan pelannut. Pahoittelen vielä kerran tekstien todennäköistä sekavuutta joka tosiaankin johtuu siitä, että monia asioita oli pakko jättää kirjoittamatta ajan ja energian puutteen vuoksi. Toivottavasti tarinan lukijat kuitenkin saivat punaisesta langasta kiinni!

Pathfinder: necromancereita ja demoneja

Edellisen postauksen tarina jatkuu, edelleen mahdollisimman tiivistäen, joten pahoittelut jos tarinaa on paikoin hankalaa seurata. Näin:

Ennen matkan alkua Vilna ja Koijiro valmistautuivat hankkimalla varusteita ja nopeat ratsut, Vilna käytti lähes kaikki rahansa haltiasepän pajalla, jossa hänen halberdinsa siunattiin valon voimalla.
Kaverukset aloittivat Iomedaen pyynnöstä matkan tutkiakseen pimeyden voimien aiheuttamaa tuhoa lähialueella. Matkattuaan viikon hevosten selässä, alkoivat ystävykset huomaamaan selviä merkkejä necromancy-voiman läsnäolosta.


Vilna ja Koijiro löysivät vanhasta kappelista paladin joukon rippeet, joita he auttoivat pitämään linnoitustaan pystyssä epäkuolleita vastaan, kunnes Vilnan kääpiöystävä Stormin saapui takaisin tiedusteluretkeltään uutisten kera. Kolmestaan seikkailijat lähtivät etsimään pahuuden lähdettä lopettaakseen sen leviämisen. He saapuivat suurelle pimeälle tornille jonka huipulle kiivettyään he joutuivat pudottautumaan alas tornin keskellä olevasta reiästä, päätyen valtavaan luiden täyttämään kammioon. Kammion keskellä istui pale master jota vastaan käytiin armoton ja epätoivoinen taistelu. Vilna jopa kuoli pariksi sekunniksi kunnes päätyi jumalaisen väliintulon ansiosta takaisin valoon ja onnistui kukistamaan necromancerin pyhitetyllä aseellaan. Viimeisinä sanoinaan tuo kukistettu velho mainitsi tietävänsä Vilnan todellisen sukunimen... Alder. Pale masterin kuoltua ympäristö palasi normaaliksi, kammio torneineen katosi ja paladinit pelastuivat. Vilna, Koijiro ja Stormin matkasivat takaisin Nerosyaniin kertomaan uutiset.Paluumatkalla he törmäsivät goblinjoukkoon jota johti Zogmugot (goblineiden puolijumala). Lyhyt taistelu käytiin noita inhoja otuksia vastaan, mutta haavoittuneenakin ovela goblin jumaluus pääsi pakoon kostoa vannoen.

Nerosyanissa ystävykset saivat iloisen vastaanoton, ylistystä ja palkkioita. Parin päivän palautumisen aikana he tutustuivat Gorumax nimiseen puoliörkki velhoon joka sattui olemaan myös dragon disciple. Uusi ystävyys alkoi miltein tappelulla kun Vilna meni sotkeutumaan erääseen välien selvittelyyn. Ristiriidat olivat kuitenkin nopeasti unohdetut ja luottamus kasvoi siinä määrin, että Gorumax toivotettiin tervetulleeksi mukaan seuraavaan seikkailuun joka sijaitsi Fandarrassa. Iomedae oli pyytänyt seikkailijoita auttamaan Fandarran kaupunkia jättiläisongelman kanssa. Jätit olivat jostain syystä sotajalalla ja kaupunki täten saarroksissa. Joukkio lähti puolentoista viikon ratsastukselle kohti apua tarvitsevaa kaupunkia. Perillä tilanne näytti hankalalta, eikä kukaan osannut kertoa tarkasti, mikä tilanteen oli aiheuttanut. Ystävykset hajaantuivat selvittämään asiaa. Vilna lähti Gorumaxin kanssa tutkimaan läheistä maagien tornia josta kaupunki ei ollut kuullut mitään pitkään aikaan. Tornin suojausten läpi päästyään he huomasivat paikan olevan tyhjä. Taistelun jälkiä ei ollut missään. Huipulle päästyään he löysivät nuoren miehen kahlittuna maagiseen ansaan, pian kävi selväksi, ettei kyseessä ollutkaan mikään maagi vaan yksi suurista arkkidemoneista: Sodan demoni Szuriel. Demoni kertoi jääneensä ansaan kun maagit kutsuivat hänet paikalle mahtavalla rituaalilla, joka koitui maagien kohtaloksi, sillä he päätyivät Szurielin astraalitasolle helvettiin ja jäivät sinne samalla kun demoni itse päätyi tänne. Szuriel halusi tehdä sopimuksen Vilnan kanssa: Hän pääsisi vapaasti kotiinsa ja vastapalveluksena hän kertoisi kaiken mystisestä jo aiemmin mainitusta Alder nimestä ja sen historiasta. Lisäksi jättiläisten sotahalukkuus laantuisi hänen lähdettyä pois voimakkaan sodan auransa kanssa.

Sopimus tehtiin ja Vilna sai tietää olevansa yhteydessä pahamaineiseen haltiaperheeseen joka harjoitti necromancyn lisäksi "sielujen syöntiä" (he ikään kuin imivät itseensä vahvojen henkilöiden sieluja josta saivat aina vain lisää voimaa itselleen). Kyseinen perhe oli myös maailmansyöjän herättämisen takana, vaikka tarinoissa toisin kerrottiinkin. He halusivat kutsua tuhon ja kaaoksen jumalan paikalle jotta voisivat saada itselleen sen voimat. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut ja kaikki paitsi vahvin heistä kuoli milten saman tien. Suvun johtaja, haltianainen nimeltä Faunra Alder näki ettei selviäisi ja käytti kaiken voimansa ja energiansa luodakseen itselleen uudeksi "astiaksi" pienen elämän johon vangitsi yhden soturin sielun jotta se voisi kasvaa toimivaksi kehoksi jonain päivänä. Tuosta energiapallosta kasvoi satojen vuosien päästä haltia nimeltä Vilna, jonka tulisi päästää vanha Faunra Alder ottamaan kauan odottamansa keho hallintaan. Sodan demoni Szuriel halusi kuitenkin antaa Vilnalle vielä vinkin miten maailmojen syöjän voisi kukistaa, koska halusi itse päästä kylvämään tuhoa eikä vain istua katselemassa sivussa. Szuriel kertoi myyttisestä seppäin paratiisista jossa seppien ja omistautumisen jumala Droskar hallitsee. Hän kertoi, että sinne voi löytää tiensä syvältä maan alta, mutta vain jos on kyllin kykenevä. Siellä Droskar voisi opettaa Vilnaa valmistamaan aseen jolla voisi kukistaa maailmojen syöjän. Sieltä hän voisi myös saada apua Faunra Alderin suhteen.

Kun Szuriel sai kaiken kerrottua kuten sovittiin, hän palasi omalle astraalitasolleen ja Vilna lähti Gorumaxin kanssa ihmeissään takaisin Fandarraan. Perille päästyään he törmäsivät ystäviinsä ja kaupunkilaisiin jotka ihmettelivät, miksi juuri hyökkäämäisillään ollut jättiläisjoukko olikin lähtenyt hämmentyneenä takaisin kotivuorilleen. Päivän pelastajat kertoivat kaunistellen ja ympäripyöreästi tapahtuneesta muutaman valkoisen valheen saattelemana, sillä totuus oli liian arkaluontoinen. Ystävykset jäisivät kaupunkiin vielä toviksi, sillä Vilna halusi hyödyntää kaupungin louhoksia Seppäin paratiisin etsimisessä.

To be continued...

Pathfinder: Alkuasetelma ja ensimmäinen luku

Kerron seuraavissa postauksissani soolona pelatun Pathfinder- kampanjan eeppisen juonikuvion mahdollisimman tiivistetysti. Aluksi kerrottakoon, että peli perustuu Pathfinderiin mutta pelinvetäjä on muuttanut maailmaa (ja sääntöjä) omaan kampanjaansa sopivaksi. Kyseessä on tavallaan post-apocalyptinen versio maailmasta. Älkää siis ihmetelkö tai ahdistuko jos jotkin asiat eivät esiinny samalla tavalla kuin kirjassa.

Tarinan alkuasetelma: Noin 350 vuotta sitten elettiin sankareiden kulta- aikaa, jolloin joka kylästä ja kaupungista löytyi niin paljon innokkaita aarteenetsijöitä, goblinin mäiskijöitä ja ongelman ratkojia, että tarjonta ylitti kysynnän selvästi. Uskotaan, että tuolloin sankarit olivat saaneet niin suuren voiman ja sen myötä ylpeyden, että he päättivät kutsua paikalle itse Maailmojen syöjän (Rovagug), ikuisen tuhon ja kaaoksen jumalolennon. Valtava joukko sankareita eri mantereilta kokoontui tähän suureen tilaisuuteen aikomuksenaan kukistaa tuo valtava hirviö, ainoastaan nähdäkseen miten kamalan virheen he olivat tehneet. Lähes kaikki kuolivat aivan liian suuren vastuksen jalkoihin ja maailmojen syöjä pääsi mellastamaan vapaana. Edes jumalat (jotka olivat tapauksen myötä menettäneet osan voimistaan ja "pudonneet" omilta astraalitasoiltaan ihmisten joukkoon) eivät pystyneet tätä olentoa tappamaan, vain ohjailemaan sitä väkivallalla kauemmas sivilisaatioista. Monta kaupunkia luhistui ja näin sankareiden aika oli ohi. Sanasta sankari tuli miltein kirosana tavallisen kansan syvissä riveissä ja ihmisille koitti synkät ajat.

Esimerkki Vilnan ulkonäöstä

Vilna Runbek(hahmoni) lyhyesti: hän on hieman tyypillistä haltiaa raskasrakenteisempi sepän voimaa vaativan työn takia, mutta haltian veri on antanut hänelle myös sosiaalisia lahjoja(eli str,con ja cha ovat hahmon vahvuudet). Vilna on seppä-soturi ja taidot ovat sen mukaiset. Moraaliltaan hän on ns. neutral good vaikka välillä valinnat tuppaavat kallistumaan chaotic good- puolelle.

Vilna oli orvoksi jäänyt haltiatyttö jonka vanha kunnioitettu kääpiö-seppä löysi tuhon keskeltä ja vei mukanaan Toragin saleihin (kääpiökaupunki). Vilna kasvatettiin kääpiökulttuuriin, hän omaksui kääpiöiden kielen ja tavat ja hän oppi isältään sekä sepän työn, että halberdin käytön taidon. Vilna lähti aikuistumismatkalleen neljänkymmenen vuoden iässä, niin kuin kääpiöt yleensäkin. Matka alkoi vain vuoden myöhemmin kuin hänen lapsuuden ystävänsä, paladin nimeltä Stormin Gommordurth, aloitti omansa. Pienen aloitusrahan, hevosen ja liikkuvan pajan kera matka alkoi mukavasti. Ensimmäinen kaupunki johon Vilna pysähtyi oli nimeltään Rautajään kaupunki, sillä sen satama-alue oli suurelta osin rautajään peittämä. Kaupunki oli pieni, mutta sillä oli kuitenkin oma ylhäinen hallitsija. Kaupungilla oli monia ongelmia, ja laiska, itsekäs ruhtinas oli niistä vaikein. Vilna sai kaupungista heti suosiota hyvän sepäntyönsä ja avuliaisuutensa ansiosta. Hän tutustui hurjaan viikinkiin sekä myöhemmin Tianilaiseen salamurhaajaan Koijiroon, joka oli tullut kaupunkiin tappakseen sen hallitsijan, joka oli matkoillaan tehnyt paljon sanoinkuvaamattoman pahoja asioita. Vaikeiden tilanteiden ja päätösten myötä Vilna edesauttoi tätä synkkää kostoretkeä tietäessään, että kaupunki tarvitsisi uuden hyvän johtajan, jonka se lopulta saikin. Vilna jatkoi matkaa yhdessä Koijiron kanssa tajuttuaan, että tuo aluksi julmana näyttäytynyt kostaja olikin vain hyvä ihminen joka sinnitteli vaikeassa tilanteessa.

Seuraava pysäkki oli valtava Nerosyanin kaupunki, uskontojen ja kaupankäynnin vilkas keskus ja ihmisten turvasatama. Nerosyanissa Vilna pääsi tapaamaan kaupunkia suojelevan Iomedae- jumalattaren ilmielävänä ja sai kuulla lähialueen vakavasta necromancy- ongelmasta, jota Vilnan aiemmin mainittu paladin ystävä oli lähtenyt ritarijoukkion kanssa selvittämään. Koska kyseisestä porukasta ei oltu kuultu pitkään aikaan, Vilna ja Koijiro lupasivat selvittää asian.
 
To be continued...

Pelikaappi aukeaa taas

Olette varmasti huomanneet, että uusia postauksia ei ole kuulunut aikoihin. Tarkoituksenani oli jossain kohtaa ilmoittaa virallisesta tauosta mutta se jäi tekemättä. Syy kuitenkin lyhyesti oli yliopiston pääsykokeet ja niihin valmistautuminen. Ilokseni voin sanoa, että muun elämän pausettaminen kannatti, koska yliopiston ovet aukesivat kovan työn jälkeen. Nyt minulla onkin siis toistaiseksi taas vähän enemmän aikaa pelaamiselle, roolipelaamiselle ja sarjakuville (joista aion tulevaisuudessa myös kirjoittaa) joita olenkin ehtinyt kaivata. Luvassa on ainakin selostus viimeisimmästä Pathfinder kamppanjasta kunhan se saadaan päätökseen. Uusimmista peleistä en ole omakohtaista kokemusta vielä kamalasti kasannut, sillä mitään (ainakaan itselleni) super kiinnostavaa ei ole ilmestynyt Dark Souls 2:n jälkeen. DS2:sta voisin toki myöhäisen jutun kirjoittaakin. En lupaa vielä super aktiivista kirjoittelua, sillä kuka tietää kuinka paljon koulun alkaminen vie aikaa! Nyt kuitenkin herättelen pelijuttujen tekoa hitaasti, mutta varmasti.
Tervetuloa taas mukaan.

Pelikaappi (&Shadowrun) returns

Hei pitkästä aikaa!
Joku on saattanut huomata, että kirjoitustaukoni on venynyt lähes laittoman pitkäksi. En nyt peliaiheiseen blogiin tarkemmin viitsi eritellä, mutta terveydellisiä ja opiskelullisia asioita on lyönyt päälle tiuhalla tahdilla. Tilanne on kuitenkin tasaantunut ja kirjoittaminen alkaa taas saada tilaa. Viimeksi lupailin Shadowrun returnsista juttua ja sen te nyt sitten saatte, vaikkakin aika myöhässä.

Aluksi on totta kai todettava, että Shadowrun on alkujaan pen&paper roolipeli josta idea pc- peleihin on aikanaan tullut. Meille Shadowrun on roolipelinä ollut tärkeässä osassa ja niin on monille muillekin, suureksi osaksi siitä syystä ensimmäinen Shadowrun peli on pelihistorian alkuhämärässä saanut toimeenpanevan kipinänsä ja sillä sen suuri suosiokin osin selittyy. Pelin systeemi on myös kehitetty muistuttamaan roolipelikirjan sääntöjä, tietenkin roimasti yksinkertaistaen. Shadowrun on nykyään jo melkein oma instituutionsa ja siihen liittyy todella paljon pelinsisäistä kulttuurisisältöä josta pc- peleihin on ammennettu.


Shadowrun Returns toi todellakin vanhan koulukunnan pelimeiningin nykypäivään. Tyylillisesti suoritus on puhdas kymppi ja tekijöiden rakkauden aihetta kohtaan näkee selvästi. Uusretro fiilis vain nousee kun vanhan Shadowrunin päätähti Jake Armitage sotkeutuu kuivoihin jo pelin alkumetreillä. Onnekso Jaken arvo pelimaailmalle on kuitenkin hyvin tiedossa eikä häntä ylikäytetä tai pilata, niin kuin yllättävän usein vastaavissa tilanteissa tuntuu käyvän. Vaikka hahmon tekeminen ei vanhoissa peleissä olekaan ollut kovin yleistä, niin retroudesta huolimatta tässä pelissä oman hahmon luominen on otettu mukaan. Hahmon luonti on yksinkertaista mutta riittävän monipuolista. Rotu on valittavissa seuraavista; ihminen, örkki, trolli, kääpiö ja elffi. Myös classi vaihtoehtoja löytyy; maagi, street samurai (fighter), deckeri (hakkeri), shamaani, riggeri (drone mestari) ja fyysinen adepti. Edellisistä mage, shamaani ja adepti ovat magiaan pohjautuvia classeja, joskin eritavoilla, kannattaa perehtyä ennen kuin valitsee. Muut ovat melko selkeitä jo nimensä puolesta, ja sulkeisiin lisäämäni kuvaukset helpottavat jos peli ei ole entuudesta tuttu.

Itse pääjuoni pelissä on lyhyempi kuin mihin nykypäivänä ollaan totuttu. Sivujuonet kannattaa käydä läpi ja keskittyä tapahtumiin. Pelin aikana tulee myös harjoitettua englanninkielen taitoa sillä pitkiäkin kuvauksia ja keskusteluita on kirjoitettu. Se on kuitenkin vain positiivinen asia, näihin on selvästi nähty vaivaa ja vanhan koulukunnan fiilis sen kuin syvenee. Toki tekstin paljous voi säikäyttää nykypelaajan joka on tottunut siihen, että kaikki tapahtuu nopeasti ja yhtäaikaa ja ilman vaivannäköä. Heille ehdotankin avoimin mielin suhtautumista ja pienissä pätkissä pelaamista. Itsellänikin alkaa pää kipuilla liiasta ruudulta lukemisesta, siksi en lue e- kirjojakaan. Aiheeseen. Pää- ja sivujuonten lisäksi pelintekijät pohtivat jatkuvasti lisämateriaalia peliin. Berliini- lisäosa on pian saatavilla ja meille se tuleekin extrahyperfani- paketin ostajina ilmaiseksi heti kun ilmestyy. Jos lisäpelattavaa ei malta odottaa niin aina voi käydä läpi fanien tuottamia tarinoita. Osa niistä on aivan hemmetin hyvin tehty. Eniten henk. koht. kiinnostaa vielä hieman kesken oleva uusittu versio alkuperäisestä pelistä, jossa herra Armitagella(tai omalla hahmolla) pääsee fiilistelemään nostalgian kaipuussa sitä THE Shadowrunia. Kuka tahansa voi kehittää lisäsisältöä peliin ja tätä toimintoa on hyödynnetty jo paljon, tekeminen ei siis ihan oikeasti lopu kesken, sitä tulee jatkuvalla syötöllä lisää.

Ainakin pelin tekovaiheessa oli rutinaa siitä, ettei Returnsissa ole online ominaisuutta. No joo ei tietenkään ole, kelaa pelityyppiä. Onlinen ystäville on kuitenkin Shadowrun online- projekti, pelin julkaisupäivää en tähän hätään kuitenkaan löytänyt. Noutakaa oma Shadowrun returnsinne esim. steamista, hinta oli muistaakseni alle kahdenkympin ( Ja tuleva Berliini lisäri suunnilleen saman verran)joten se ei paljoa rokota rahapussia. Shadowrun returnsia voit muuten pelailla myös android tabletilla.