maanantai 15. huhtikuuta 2013

OUYA tulee!

Ouya tulee ihan pian, tänä kesänä!
Tätä indiepelilaitetta on odoteltu meidän sohvalla jo vuoden verran. Vihdoin joku vastasi rohkeasti isojen pahojen pelifirmojen ison hintaisiin, isoille massoille suunnattuihin peleihin voimalla! Ennätysmäisen rahoituksen kerännyt ouya- projekti on loppusuoralla ja vuoden aikana on uusi laite saanut kiinnostusta monilta pelintekijöiltä. Vaikka joitain ongelmiakin on ollut, ovat ouyalaiset luvanneet saada ne koneen ilmestymispäivään mennessä hiottua. OUYA on ulkoisesti tyylikkäästi muotoiltu pienen pieni laite jolla on kuitenkin suuri sydän. Gamepad on testaajien mielestä laadukkaan tuntuinen ja ainakin itse sanoisin sen ulkoisesti näyttävän PS:n ja Boxin ohjainten yhdistelmältä. Konsoliin voi liittää ps:n ohjaimen bluetoothilla ja Boxin ohjaimen usb- piuhalla, joten kakkosohjainta ei ole pakko ostaa mikäli omistaa jonkin edellä mainituista.


Me pelaajat, jotka olemme kyllästyneet ainaiseen fps:n ja elokuvamaisen lineaarisuuden vioittamiin peleihin saamme vihdoin takaisin vanhat hyvät ajat syvine juonineen ja kiinnostavine ideoineen. Enää ei pelkkä raha ja "kellä on paras graffa moottori" merkitse! Tai niin on ainakin lupailtu. Ouyan pitäisi olla oikea keidas vanhan, tai vain massasta poikkeavan pelityylin omaaville pelaajille.Te jotka ette halua peliä jossa on hyvän grafiikan kustannuksella olematon juoni, te jotka olette kyllästyneet siihen, että upeat roolipelisarjat lössähtävät suuremman yleisön kosiskelun takia ja te, jotka ihan oikeasti haluatte pelejä jotka vievät kaiken ajan elämästänne, koska ette pysty lopettamaan kesken, kuulkaa OUYAn kutsu!!

Ouya tulee maksamaan vain noin sata euroa ja kaikki pelit ovat ainakin kokeiltavissa ilmaiseksi, ja suurin osa peleistä tulee olemaan varsin edullisia. Yhteistyöhön on saatu hyviä pelifirmoja ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Kesäkuussa Ouya aloittaa pelimaailman renessanssin, muista olla mukana.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Shadowrun returns- hype!!

En tiedä kuinka monelle tämä on enää uutinen, mutta upean mahtava Shadowrun tekee paluun! Voidaanko sanoa, että vihdoinkin? Kiitokset tästä uroteosta menee Harebrained Schemes- indieporukalle joka on tehnyt Shadowrun Returnsia sen alkuperäisen luojan Jordan Weismanin ja muutenkin huippu osaavan porukan kanssa. Peli jäljittelee tarkasti alkuperäistä yli 20 vuotta sitten ilmestynyttä cyberpunk-fantasia-dystopia taideteosta, joka on jäänyt pelimaailman historiaan aikanaan varsin ainutlaatuisena tapauksena. Harmillisen pitkä aika ehti kulua 90-luvun cyberajoista ennen uutta, arvoisaa lisäosaa (sitä action mättöähän ei lasketa) mutta parempi myöhään, vai? Näyttää siltä, että indiepelit ihan oikeasti ottavat valtaa ainakin intohimoisimpien harrastajien sieluista, nämä pienet taitavat porukat kun eivät ole myyneet itseään rahan jumaluuksille (vielä ainakaan) vaan tekevät ihan oikeasti pelejä pelaajille, eivätkä välitä casual-jonne pelaajien Battle Field- mieltymyksistä ( joita noudattamalla sitä isoa rahaa ilmeisesti saa). Edellinen voi kuulostaa hiukan elitistiseltä kommentilta, mutta miettikää nyt oikeasti kuinka upeita pelejä aikaisemmin tehtiin kun ne eivät olleet suurien massojen viihdettä. Niitä tehtiin rakkaudesta peleihin, ei himosta rahaan ja maineeseen. Kun grafiikat eivät olleet se kilpailukykyä nostava pääasia, keskityttiin tarinaan ja hahmoihin. Vaikka nykyäänkin tulee ulos oikeasti ihan hyviä pelejä, harva niistä on samankaltaista taidetta. No niin se siitä.







Shadowrun Returns on perinteinen taktinen roolipeli, jossa hahmon teko lähtee metahumi rodun ja classin valinnasta ja etenee skillien valitsemiseen ja pelissä niiden hyödyntämiseen. Peliympäristö avautuu sitä mukaa kun hahmo etenee alueesta/ huoneesta toiseen, et siis näe esim. rakennuksessa hiippaillessasi seuraavista huoneista kuin varjoisan hahmotuksen jolloin mahdolliset viholliset ja lootit tulevat näkyiin rpg:lle uskollisesti reaaliajassa hahmoon nähden. NPC- hahmojen kanssa toimiminen ja juttelu on hoidettu yhtälailla perinteiseen tyyliin ja mm. puhetilanteessa skillit tuovat erilaisia vastausvaihtoehtoja hahmon käytettäväksi.
Virallinen ja varsin kattava esittely- video lähestulkoon valmiista pelistä löytyy täältä ja vertailun vuoksi alkuperäisen pelin tunnelmaa nopean läpipeluun muodossa löydät täältä.




Kovin tarkkaa kuvailua pelistä en voi antaa, sillä eihän se ole ilmestynytkään vielä. Juoni lähtee siitä, että pelaajahahmo saa kuulla vanhan ystävänsä( Sam) kuolemasta tämän sisaren(Jessica Watts) soittaessa apua tapauksen tutkimiseen, matka Seattleen saa alkunsa. Päähenkilö törmää kilpailevaan tutkijaan( Mitch Macklusky) ja saa selville, ettei mysteeri olekaan siitä yksinkertaisimmasta päästä. Kaikki halukkaat pääsevät selvittämään Shadowrun Returnsin jännittävää juonta jo tänä kesänä, sillä Harebrained Schemes lupaa pelin olevan saatavilla jo alkukesästä 2013.


Peli tulee saamaan varmasti pitkän iän, sillä Berliiniin sijoittuvaa lisäpelattavaa ollaan jo tekemässä eikä lisäsisältö lopu siihen. Tai no, se on meistä pelaajista kiinni. Peruspelin ostaja saa lisäksi Shadowrun peli editorin( sama jota pelin tekijät käyttävät) jonka avulla voi itse keksiä tarinoita, luoda niihin sopivat maisemat ja kirjoittaa uusia hahmoja. Totta kai nämä fanien tekemät tarinat pääsevät jakoon muulle Shadowrun porukalle pelattavaksi, joten vaikuttaa siltä, että vain oma mielikuvitus ja vaivannäkö on rajana tämän pelin kanssa! Shadowrun returns ei voisi enää parempaan aikaan ilmestyä, sillä itseltäni on kiinnostava pelattava taas vaihteeksi loppunut. Kuvittelin, että saisin odottaa jopa pari vuotta seuraavaa oikeasti hienoa peliä (cyberpunk 2077, dragon age 3...) joiden varaan ei kuitenkaan uskalla toivoansa laskea. Shadowrun Returns ei voi olla muuta kuin loistava, jotenkin näistä pelintekijöistä lähtee sellainen meininki ettei tähän voi pettyä.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

DAo + DA2= DA 3: Inquisition?

Hei!
Koska pitkään aikaan ei ole ilmestynyt/ löytynyt mitään itseäni kiinnostavaa uutta peliä, on tauko postausten välillä venähtänyt pitkäksi. Olen viimeaikoina pelannut kestosuosikkejani Skyrimiä, Falloutia (3 & New Vegas) ja Dragon age: originsia. Dragon Age:n parissa on viikon aikana vierähtänyt arviolta 50-60 tuntia ja tarinan puhkikulumiselta ei voi välttyä vaikka erityyppisiä hahmoja väkertelenkin. Dragon Age 2 pölyttyy hyllyssä hyvästä syystä yhden läpipeluun jälkeen ja siksipä kolmannen osan ilmestymistä ei malttaisi odottaa enää päivääkään pidempään.  



Dragon Age 3: Inquisitionin tarkkaa ilmestymispäivää ei käsittääkseni ole tiedossa, mutta vuoden 2014 aikana pelin ulostulo on todennäköisintä. Vaikka odottaminen onkin tuskallista, on mielestäni hyvä, ettei pelin kanssa kiirehditä liikaa. Toivon todellakin, että DA3:sen kanssa toimitaan niin kuin on ilmoitettu; fanien palaute pitäisi olla hyvin huomioituna ja DAon ja DA2:en hyvät puolet olisi tarkoitus saada yhdistettyä. Itse en ottaisi uuteen Dragon Ageen kakkosesta muuta kuin taistelusysteemin ja grafiikan, kaikki muu oli nimittäin täyttä paskaa verrattuna originsiin. Kloonimaisemissa putkimaisen juonen läpijuoksu ei rpg- sieluanin oikein innosta.



Taistelupuolen pitäisi poiketa kummastakin edeltäjästään niin, että ryhmän kokoonpanolla ja valmistautumisella olisi oikeasti suurempi merkitys ja pelaajalta vaadittaisiin ehkä jopa aivotyötä. Vähemmän tärkeä mutta ihan hauska muutos liittyy kuulemma mm. armoreiden kustomointiin; Sama armori saa eri tyylin riippuen siitä, kuka sitä käyttää. Jopa värin valinnasta on ollut puhetta. Henk. koht en pidä edellistä ihan relevanttina, mutta tokihan triviaalimmatkin uudistukset ovat ihan kivoja, kunhan eivät vie liikaa työpanosta oikeasti tärkeiltä seikoilta. Tärkeimpiä lupauksia Biowarelta DA3:en suhteen ovat mielestäni se, että ympäristöjä ei enää kierrätetä, päätöksillä on oikeasti merkitystä ja, että pelimaailmasta saattaisi tulla avoimempi Elder Scrollien tyyliin.


Edellisten pelien hahmojen importtaaminen saattaa tulla mahdolliseksi ja heitä voi kenties tavata pelin aikana. Pelialueen pitäisi olla jopa 5 kertaa suurempi kuin DAo:n Ferelden. Päähahmolla on ääninäyttelijä ja "dialogue wheel" on käytössä. Itse en pidä tästä, sillä olen siinä määrin vanhan koulukunnan rpg- ihminen, että haluaisin pitkiä keskusteluita ja vielä pidempiä vastausvaihtoehtoja. Mind you, kirjoitettuna, sillä ääninäyttelyn ja keskusteluhyrrän kanssa se ei ole ihan mahdollista. Juonesta on vain vähän puhetta, mutta ainakin Circle of Magi on kakkosen tapahtumiin liittyen riuhtaissut itsensä irti kahleista ja templarit ovat irtautuneet Chantrysta taistellakseen maageja vastaan kovemmalla kädellä. Voimme spekuloida otsikon nimen perusteella minkä moinen juoni meitä odottaa...

Jos kellään on lisättävää tai päivityksiä edelliseen, otan infon enemmän kuin mielelläni vastaan. Entä mitä muut peli- ihmiset odottavat tulevalta fantasiapläjäykseltä?

torstai 21. helmikuuta 2013

Terraria: kevyt katsaus

Viimeisin innostus perheessämme on ollut ihanan söpö minecraft- tyylinen Terraria. En ole parin viikon aikanakaan vielä täysin selvillä siitä, mitä kaikkea pelissä voi tehdä mutta kerrotaan nyt tärkeimmät: Alussa valitaan oma söpö pikselihahmo, tyttö tai poika, jonka ulkomuotoa saa pikkiriikkisen tuunata mm. värivalinnoilla. Seuraava askel on päättää, haluaako minkälaisen vaikeusasteen (Helpoin; hahmon kuollessa menetät rahaa, vaikein; hahmon kuollessa hahmo ihan tosissaan kuolee). Lopulta saadaan päättää minkä kokoista maailmaa haluaa lähteä tutkimaan: Pienin on aloittelijalle paras sillä pelin perusideasta saa näin nopeammin kiinni. Keskitaso on tietenkin vähän kokeneemmille ja suurin jo konkareille jotka haluavat lisää maata ja haastetta. Terraria-wiki on kätevä apu jos jäät jumiin tai haluat vain tietää lisää pelin maailmasta.


Alkuvalintojen jälkeen onkin aika paneutua itse peliin. Hahmolla on valmiina muutama työkalu joilla lähdetään hakemaan rakennusmateriaalia kylän perustamista varten mm. puita kaatamalla ja maata kaivamalla. (Maan uumenista löytyy perus maa-aineksen lisäksi myös kiveä, kultaa, hopeaa jne.) Aluksi kannattaa rakentaa jonkinlainen talo joka suojaa yöllisiltä vihollisilta (zombieilta ja demonisilmiltä) kunnes hahmo on kyllin hyvin varustettu lähteäkseen niitä lahtaamaan. Talot ovat muutenkin tärkeitä, jos haluaa saada asukkaita kyläänsä. Ensimmäisen asukkaan pelaaja tapaakin heti pelin alettua, sillä "guide"- npc pyörii alueella valmiina neuvomaan pelaajaa. Ensimmäinen talo jonka rakennat tulee guide-hahmon kodiksi; ei siis kannata aloittaa rakentamista omasta hulppeasta pytingistä ellei halua kämppäkaveria. Lisää asukkaita saa kun tietyt ehdot täyttyvät. Esim. Kauppiaan saat kun sinulla on tyhjä talo (josta löytyy valon lähde, tuoli ja pöytä) ja 50 silver coinia taskussa. Jokainen uusi asukas tarvitsee kotiinsa edellä mainutut vähimmäis varusteet, muuten he eivät saavu. Muita npc- hahmoja ovat mm. sairaanhoitaja, asekauppias, pommimies ja druidi. Jokaisella kyläläisellä on oma juttunsa joka hyödyttää pelaajaa, kannattaa siis perehtyä asukkaiden hankkimiseen!


Maan uumenista löytyy erilaisten metallien ja mineraalejen lisäksi myös "sydänkristalleja" joiden avulla hahmon hp- mittaria saa kasvatettua. Hahmolla on myös mana- mittari mm. taikasauvojen käyttön. Manaa saa lisää etsimälä yöllä maahan pudonneita tähtiä (10 tähteä=  manakristalli) joten yöllä kulkeminen on vaaroista huolimatta kannattavaa. Metalleista saa tehtyä parempia armoreita ja aseita. Savesta saa tehtyä kotiin esineitä kuten vateja ja hiekasta saa tehtyä lasia. Terrariassa saa tehtyä kotiin hurjan määrän eri esineitä joista suuri osa on käytännössä koristeita. Kuitenkin esim. Sänky on tärkeä esine sillä sen aulla voi päättää mihin hahmo respawnaa. Hyötytavaroita saa tehtyä itse ja toki niitä löytyy vihollisiltakin. Omat lempi varusteeni ovat grappling hook, joka helpottaa etenkin maan alla kulkemista ja taikapeili, jota käyttämällä hahmo siirtyy kotiin turvallisesti. Kaikkia tarvekaluja en ole vielä saanut hankittua, mutta kaikki aikanaan.

 Terrariassa on muutama eri alue (biomi) joissa on erilaisia vihuja ja materiaaleja mm: Metsä, aavikko, viidakko (ja underground viidakko), meri, underground ja underworld, tyrmät, leijuvat saaret... Sitten on korruptoitunut alue josta löytyy enemmän ja pahempia vihuja. Korruptoituneen alueen alta löytyy shadow orbeja joita kannattaa tuhota; niistä saa hyvää tavaraa ja kun on tuhonnut kyllin monta, jättimato eater of worlds ilmestyy ja saat mahdollisuuden tappaa sen. World eater on yksi isoista pahiksista joita kuuluu saada listittyä. Muita ovat mm. Cthulhun silmä, skeletron ja wall of flesh. Korruptoituneen alueen vastakohtana on Hallow (tämä ilmestyy kun wall of flesh on hoideltu) joka on satumaa- tyylinen alue. Sekä korruptoitunut, että hallow alue leviävät ja niiden leviämistä voi itse edistää.

Terraria on hurjan laaja ja monimuotoinen peli, se koukuttaa pitkäksi aikaa ja jonkin verran saa kuluttaa aikaa ennen kuin on saanut kaiken mahdollisen hankittua ja löydettya ja tapettua. Steamissa peli maksaa alle kympin eikä se kaupoissakaan yleensä yli 20 euroa maksa joten sijoitus on ihan kannattava. Olit sitten minecraftin ystävä tai aivan keltanokka tällaisessa pelissä, kannattaa kokeilla.



tiistai 15. tammikuuta 2013

Battlestar Galactica- Lautapeli

Pääsin jonkin aikaa sitten kokeilemaan kavereiden kanssa Battlestar Galactica- lautapeliä. Koska pidin kyseisestä pelistä, ajattelin esitellä sen lyhyesti jotta hekin jotka eivät ole päässeet kokeilemaan, tietävät suunnilleen mitä odottaa. Fantasy Flight on pelin julkaisija ja Corey Konieczka suunnittelija. Yleisesti sanoisin, että kannattaa olla jonkinlainen tuntemus k.o sarjasta (uudesta) sillä peli perustuu täysin siihen ja hahmoista yms. saa näin enemmän irti. Edellinen ei ole kuitenkaan mitenkään pakollista, sillä pelin salaliitto- kuvion tajuaa kyllä nopeasti muutenkin.


Pelin ydin on tietty sama kuin sarjassa; Cylonit ovat tuhonneet lähestulkoon kaiken ja pieni joukko selviytyjiä yrittää löytää tiensä Kobol- planeetalle josta reitti maa- planeetalle pitäisi löytyä. Pelaajat valitsevat hahmokorteista mieleisensä ja pelaavat hahmonsa taitojen mukaan ja totta kai sen, onko hahmo cylon vai ihminen. Se, oletko ihminen vai cylon käy ilmi korteista jotka jaetaan arvalla pelin alussa ja n. puolivälissä. Kukaan muu kuin cylonia pelaava henkilö ei lähtökohtaisesti tiedä kuka on cylon. Pelaajamäärästä riippuen cyloneita voi olla usempiakin ja jos he tajuavat toisensa he voivat melko hyvin hiekoittaa ihmispelaajien edistymistä. Ihmispelaajat voittavat mikäli joukko pääsee koboliin ja cylonit voittavat, mikäli onnistuat valtaamaan aluksen tai vahngoittamaan sitä tarpeeksi. Pelissä mitataan sarjassakin tärkeitä resursseja (ruoka, moraali, polttoaine ja väestö) joita täytyy pitää tasapainossa. Cylonit voittavat myös mikäli jokin resurssi onnistutaan pudottamaan nollaan.


Galacticaa yritetään pommittaa cylonien toimesta ja tämän takia on tärkeää, että edes yksi pelaajista valitsee pilottihahmon, jotta vihollisaluksia voidaan tuhota tehokkaasti. Aluksella on eri paikkoja joissa tehdään eri asioita. Komentosillalta Amiraalihahmo voi määrätä isoja räjähdyksiä vihollista kohti ja hangaarista pilotit pääsevät ampumaan itsensä avaruuteen taistelemaan. Aluksella on myös vankikoppi ja sairastupa joihin päätynyt ei pysty paljoa tekemään ja onkin järkevää pyrkiä k.o paikasta mahd. nopeasti pois.

Pelaajat toimivat mm. yllä näkyvien korttien avulla. Jokainen saa omia taitoja vastaavia kortteja ja voi käyttää niiden toimintoja pelin edetessä. Pelin kuluessa nostetaan myös ns. Kriisikortteja jotka tuovat mukanaan nimensä mukaisesti aina jonkin kriisitilanteen; Vesi on lopussa, vihollisia ilmestyy, jokin menee rikki jne. Kriiseissä pelaajat auttavat antamalla kriisin vaatimia resursseja (eli oikean värisiä kortteja) kasaan. Kortit annetaan väärinpäin, sillä cylonit voivat näin salaiseti antaa pakkaan väärän värisiä kortteja jotka vähentävät yhteistulosta ja näin heikentävät mahdollisuutta selvitä kriisistä. Jos resursseja saadaan tarpeeksi, kriisistä selvitään ja jos ei selvitä, niin jotain pahaa tapahtuu (resursseja vähentyy jne.).


Ihmisten selviytymisen kannalta on tärkeää saada selville ketkä ovat cyloneita. Jos joku epäilee henkilöä cyloniksi hän voi esittää epäilynsä ääneen, perustella ne ja saada kenties muut puolellensa. Ainakin presidenttihahmo pystyy heittämään epäillyn vankikoppiin tutkintojen ajaksi. Hauska juttu onkin se, että vaikka cylon saadaan kiinni, hahmo ei poistu pelistä aan jää keksimään kaikenlaista jäynää ihmisille ja yrittää yhä sabotoida peliä. Pelissä vaaditaan tiimityötä ja kommunikointia. Kriisit pitää saada selvitettyä ja mahdolliset cylonit on paljastettava ja vangittava. Cylonia pelaavat pelaajat joutuvat väistämättä valehtelemaan ja juonimaan muita vastaan. Peli vaatii toisin sanoen keskustelualtista porukkaa sillä isoin osa pelin hauskuudesta tulee pelaajien välisestä juonittelusta, pohtimisesta ja asioiden selvittelystä. Peliin onkin syytä keskittyä ja jättää muut puuhat kokonaan pois sillä onnistunut peli vaatii kaikkien panoksen.


Itse ilahduin siitä, että säännöt olivat melko helpot ja nopeat oppia. Lauta on suunniteltu fiksusti ja sen ulkoasu on selkeä, cylonina oleminen on tehty hyvin ja muutenkin hahmot/roolit kunnioittavat enemmän kuin hyvin sarjan hahmoja. Ei ainakaan tähän mennessä ole tullut mieleen, että jokin pelihahmon ominaisuus ei sovi kyseisen hahmon esikuvaan. Kriisit on tehty hauskalla tavalla paniikkia herättäviksi ja koska kortit on sekoitettu, mikä tahansa katastrofi voi iskeä heti alkuun joten uudelleen pelattavuus on kohdillaan. On myös hyvä tietää, että jos peli alkaa kulua puhki niin voi aina ostaa lisää sisältöä lisäosan muodossa

Kannattaa kokeilla jos; on sarjan ystävä, pitää pitkistä tiimipeleistä tai juonittelupeleistä ja jos yleisesti nauttii hyvistä lautapeleistä hyvässä seurassa. Itsehän olin heti aluksi cylon Boomeria pelatessani, ja hauskaa oli! Suosittelen lämpimästi.





tiistai 8. tammikuuta 2013

Vampire: the masquerade- Bloodlines

Huhhuh jopas on tauko päässyt venähtämään. Joulua edeltävä aika on aina sen verta kiireistä, ettei ehdi pelata kauheasti saati sitten koostaa mitään järkevää tekstiä aiheesta. Viimeisin peli jota olen pelannut oikein fiiliksellä ei olekaan mikään uutuus peli vaan vanha klassikko; Vampire: the masquerade- Bloodlines. Varsinkin ikänsä puolesta Vampire on ihan huippu peli johon kannattaa tutustua jollei ole saanut aikaiseksi tähän mennessä. Tätä peliä voi kuitenkin olla ainakin fyysisessä muodossa vaikea löytää, itse tappelin omastani huutonetissä muutama vuosi sitten. Jos siis löydät Vampiren kirppispöydältä tai mistä tahansa, ota se mukaasi heti. Mikäli et itse pidä pelistä, joku varmasti ostaa sen mielellään.























Edeltävästä linkistä löytyy hiukan wiki- tietoa pelistä, mutta esittelen sen kuitenkin lyhyesti:
Ensinnäkin Vampire on roolipeli, joten tappelu ei ole olennaisin (vaikka ei vähäisinkään) osuus toiminnasta. Vampirea pelatessa saa varautua keskusteluihin, puzzleihin, kauhuun ja juonen mukana tuleviin päätöksiin. Pelaaminen ei käy tylsäksi sillä vaihtelevien tehtävien lisäksi päästään juonen kulkiessa aina myös uusiin kaupunkeihin ja tavataan uusia npc- hahmoja. Peliä aloittaessa onkin hyvä varata kunnolla aikaa esim. viikonloppu, sillä ainakaan itse en millään malttanut laskea peliä käsistäni ennen kuin totaalinen väsymys pääsi vyörymään ylitse. Vampire on varsin pitkäikäinen peli, yksikin läpipeluukerta vie pelaajasta riippuen useita tunteja (veikkaisin n.20) ja sen voi pelata seitsemällä erilaisella hahmolla läpi ja kokeilla erilaisia pelityylejä. Itse olen pelannut sekopäisellä malkavianilla ja verimagiaan erikoistuneella tremerellä ja paljon on vielä jäljelläkin. Voin siis sanoa kokemuksella, että peli ei kulu ihan heti loppuun. Vaihtelua peliin tuovat ainakin vaihtuvat maisemat, kaupungeittain vaihtuvat aseet ja vaatetukset ja monet hyvin suunnitellut npc- hahmot ja hirviöt sekä sivutehtävät.



Peliä aloittaessa saat valita seitsemästä eri verilinjasta ("rodusta") mies tai nais hahmon jolle annat alku statsit jotka näkyvät hyvin alla olevassa kuvassa. Suurin asia eri verilinjojen välillä on toisistaan poikkeavat erityistaidot, disciplinet. Jos olet kauhistuttava nosferatu, taitosi keskittyvät varjoissa hiipimiseen ja salamurhaamiseen, jos taas olet dominoiva ventrue on pääpaino sosiaalisilla taidoilla.
Lisää infoa verilinjoista löydät täältä.


Peli muuttuu joka kerta hiukan erillaiseksi riipuen siitä, minkä verilinjan edustajalla sitä pelaat. Edellä mainittu nosferatu ei voi näyttäytyä ihmisille tai hän rikkoo masquerade- lakia (ihmiset eivät tietenkään saa tietää vampyyreistä) joten joudut liikkumaan varjoissa ja viemäreissä. Jos taas valitset toisen esimerkkini eli ventruen, pääset monista paikoista puhumalla ja kontrolloimalla ihmisiä voimillasi. Hahmon kehitys on aika nopeaa, expaa sataa mukavan tasaiseen tahtiin ja uusia kykyjä tulee opittua sopivan usein.
Tästä linkistä pääset testaamaan, mikä verilinja sopii itsellesi pelattavaksi!


Ainoa hankaluus pelin kanssa on se, että se on vanha; saatat joutua säätämään koneesi asetuksia. Tähän löytyy ohjeita googlaamalla tai mahdolliselta nörtti kaverilta kysymällä. Itse jouduin windows 7:n kanssa säätämään, mutta kaverini onneksi osasi auttaa. Aiempien windowsien kanssa ei pitäisi olla kummempia ongelmia. Toisin sanoen, älkää masentuko jos peli ei toimi normaalisti, sen saa kyllä rullaamaan kunnolla pienen vaivannäön jälkeen.
Summa summarum, kannattaa kokeilla!

Lopuksi vielä tunnelmamusiikkia pelistä.


maanantai 5. marraskuuta 2012

Warhammer Fantasy Roleplay

Hei!
Tällä kertaa haluan kertoa teille Warhammer fantasy roleplaysta. Kuten olen blogissani aiemmin maininnut, olen jo melko kokenut pöytäroolipelaaja, warhammer tuo kuitenkin aivan uuden pelityylin pöytään ja omalla kohdallani uuden systeemin omaksuminen on vieläkin vähän vaiheessa. Aloitimme muutama viikkoa sitten ystävä pariskunnan kanssa pelaamaan ja olemme saaneet pidettyä jo kolme pitkää sessiota pelin ääressä.


Meillä on ollut käytössämme kuvan mukainen perussetti jolla pääsee oikein hienosti alkuun, sisältöä on koko rahan edestä eikä lisäosia ole pakko ostaa ihan heti. Suositeltavaa on kuitenkin hankkia Adventurers toolkit ja Game Master's Toolkit jossain vaiheessa peliä sillä ensin mainittu tuo hahmoille lisää vähän kaikkea ja jälkimmäinen helpottaa GM:n työtä uusine vihuineen ja muine lisäsisältöineen.


Hahmon luonti on aika erikoinen verrattuna perinteisempiin peleihin, aluksi valitset Career kortin (joita on ehkä miljoona) jonka perusteella alat väkertämään pikkuiselle hamopaperille yksityikohtia. Hahmopaperi sisältää vain perustiedot, abilityt ja skillit, taistelussa käytettävät taidot tuleat esiin action kortteina, kuten viereinen kuva omasta hahmostani näyttää. Itse valitsin careeriksi mercenaryn ja olenkin porukan tankki. Toinen naispelaajamme valitsi tulimaagin ja mieheni hullun zealotin. Porukka on yllättävän tasapainoinen taistelussa.
 
Viereinen kuva esittelee pelin käyttämiä noppia jotka poikkeavat normaalisti käytettävistä todella paljon. Numeroiden sijasta tahkoille on piirretty kuvia jotka kaikki tarkoittavat eri asioita. Keltaiset nopat ovat skillinoppia joita saa heittoon luonnollisesti oman skillin verran. Sinisiä noppia saa hettoonsa skilliä tukevan abilityn verran. Violetit nopat kuvaavat teon aikeutta ja GM päättää näiden määrän heitossa. Valkoiset nopat ovat onninoppia joilla voi buustata heittoaan, mustat nopat ajavat samaa asiaa esim. vihollisella. Punaiset ja vihreät nopat ovat erikoisempia, hahmolla on nimittäin alla olevan kuvan kaltainen stancemittari jonka mukaan voidaan vaihtaa heiton sinisiä noppia joko vihreiksi tai punaisiksi. Vihreä puoli tarkoittaa hahmon olevan hiukan rauhallisemmassa tilassa (conservative)ja punainen taas päinvastoin osoittaa hahmon olevan holtiton (reckless). Punaisella saa helpommin ekstra hyviä onnistumisia mutta samalla saa myös helpommin huonoja aikutuksia (fatigue, stressi) ja vihreillä saa varmemmin perusonnistumisia ilman huonoja vaikutuksia. Asiaa on vaikea selittää joten täältä voit kokeilla heittoja ja nähdä selityksiä tuloksille.



Warhammeria voi pelata oikeastaan ihan samoin kuin perus ropeja, taistelua lukuunottamatta. Taistellessa hyödynnetään luonnollisesti edellä selitettyä noppasysteemiä, mutta myös mainitsemiani action kortteja. Näitä kortteja on hirveä määrä erilaisia, perus kortteja ja advanced kortteja. Kortteja saa hahmon careerin ja taitojen perusteella ja niistä löytyy käytettäviä iskuja miekkailuun, magiaan, jousella ampumiseen jne. Korteilla on myös kaksi puolta, vihreä ja punainen. Kortin eripuolilla on hieman eri vaikutukset ja se, mitä puolta käytät on riippuvainen yllä olevasta stance mittarista, aivan kuten punaiset ja vihreät nopatkin. Warhammerissa action cardit korvaavat esim D&D:stä tutut magia listat ja taisteluskillilistat. Tämä on perus peleihin tottuneelle vähän vaikeaa omaksua (tai no siis minulle) mutta esim. täydelliselle keltanokalle tämä systeemi voi hyvin olla selkeämpi oppia kun hahmon tiedot ja taidot ovat ykinkertaisesti koko ajan käsillä. kortit myös kertovat kuinka kauan pitää odottaa ennen kuin kyseistä taitoa oi käyttää uudestaan. Olemme laittaneet muistutukseksi käytetyn kortin päälle D6 nopan näyttämään kuinka monta kierrosta on odottelua jäljellä, peli itse käyttää ns. tokeneita.

 Peli on varsin hauska kun siihen pääsee sisälle ja oppii säännöt (edes pinnallisesti). Laatikon huikea sisältö saattaa heittää varsin onnistuneen intimidate rollin ensikertalaiselle (Ainakin itselleni), mutta siitä pääsee kyllä yli kun tutkii aikansa kirjoja ja kortteja ja opettelee kaveri porukan kanssa pelaamaan ilman paineita. Voin suositella oikeastaan kenelle tahansa fantsusta kiinnostuneelle, konkareille ja keltanokille. Jostain syystä kuitenkin koen, että rope-ummikoille tämä voisi olla enemmän kuin hyvä aloitus paketti roolipelien maailmaan.