Bloodborne on sen verran suuri, vaikuttava ja monimutkainen kokonaisuus, että en lupaa yhtään itse peliä selkeämpää postausta aiheesta. Bloodbornea on hypetetty jo niin kauan, ja peli on ollut pelattavissakin jo sen verran hyvän tovin, että maailman pitäisi peruspiirteiltään olla tuttu suurelle osalle vaikka ei olisi peliä pelannutkaan. Alkuasetelma lyhyesti kuvattuna kuitenkin; pelaajahahmo herää oudoissa merkeissä Yharnamin vahvasti goottilaista tyyliä edustavassa viktoriaanisessa kaupungissa, jonka asukkaat ovat joko piilossa tai vaeltelevat hirviömäisinä kaupungin kaduilla. Luonnollisesti kaduilla ja muualla kaupungin ympäristössä(muut alueet, sisätilat, metsät...) kulkiessa vastaan tulee toinen toistaan haastavampia ja pelottavampia olentoja jotka tietenkin hyökkäävät kimppuun. Vaikeampiin kohtiin voi pyytää apua pikku kelloa soittamalla(tämän saa aika alussa). Pelissä on tosin vastapainona avun saannille myös ikävä kellorouva jonka kellon soidessa joku voi tunkeutua omaan maailmaasi tappo aikeissa(tähänkin on oma kellonsa tunkeutujalle). Kuollessaan pelaajahahmo päätyy Hunter's Dream nimiseen kauniin unenomaiseen turvapaikkaan jossa pääsee viimeistään ensimmäisen bossin tavattuaan levelaamaan hahmoa erikoisen nuken avulla. Myöhemmin Hunter's Dreamissa pääsee myös päivittämään ja korjaamaan aseita sekä kiinnittämään itseensä riimuja joissa on erilaisia pelissä auttavia bonuksia(Korvaa Soulsien sormukset). Täältä pääsee myös siirtymään varsinaisen pelin eri alueille ja chalice dunkkiksiin(allekirjoittaneen mielestä todella tylsiä pelata) hautakivien avulla. Hunter's Dreamissa tutustutaan myös "messengereihin", söpöihin pikku olentoihin jotka palvovat metsästäjiä, tuovat viestejä toisista maailmoista ja surevat kuolleen metsästäjän verilätäköllä.
Tunnelma Bloodbornessa on todella vahvasti Lovecraftista ammentava, synkän goottimainen ja sopivan kauhuromanttinen sekoitus, joka ainakin täällä päässä on kolahtanut kovaa. Tunnelma on ehkä pelin hallitsevin osa ja sitä on kokoamassa upeat ympäristöt joista huomaa, että taiteilija on nähnyt työhönsä todellakin vaivaa, ja toisena palana aina tilanteisiin sopivat musiikit,ääniefektit ja hiljaiset jaksot ovat luomassa tunnelman kokonaisvaltaista vaikutusta. Visuaalisuus on kuitenkin mielestäni se vaikuttavampi osa Bloodbornessa. Pelin aikana jää monesti katselemaan taivasta tai maisemaa, katukiveystä, yksityiskohtia ja hahmon vaatteiden tekstuuria. Kaikki on tehty niin taidokkaasti, että on vaikea kuvitella kuinka suuri määrä työtunteja tällaiseen kuluu. Koko maailman henki on sidottu ulkoasuun tavalla, jota ei muissa peleissä juuri tule vastaan(paitsi no, Soulsit). Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja kokonainen liikkuva moniulotteinen maailma kertoo toki moninverroin enemmän. Tunnelma on miltein käsinkosketeltava. Viimeisimmän Pelit-lehden arvostelussa(Nirvi) mainittiin sivulauseessa maailman geneerisyydestä. Tähän on sanottava, että ainakin minun mielestäni maailma on pikemminkin sekoitus sopivan omintakeista ja sopivan konventionaalista. Tämä yhdistelmä tekee maailmasta omalla tavallaan realistisen, samaistuttavan ja aidon, mutta kuitenkin ihmeellisen ja arvoituksellisen. Tällainen rakenne tekee paremmin mahdolliseksi sen kauhuelämyksen, jota Bloodbornessa taistelun ja tarinan lisäksi haetaan. Maailma on muutenkin hyvin suunniteltu. Lyhtyjä(=souls1&2 nuotiot) on tarjolla vähemmän, mutta alueet yhdistyvät toisiinsa loogisemmin ja oikoreittien kautta päästään useammasta paikasta samojen valonlähteiden ääreen.
Bloodborne on mekaniikaltaan ja hahmon kehitykseltään yksinkertaisempi kuin soulsit. Joidenkin mielestä(lähinnä pvp pelaajien?) se on huono juttu, mutta useampi on varmaan tajunnut, kuinka nerokas systeemi onkaan: helppo oppia, vaikea hallita. Bloodbornen ei ole tarkoitus tuoda vaikeustasoa esiin olemalla hankala systeemiltään, se luo tämän vaikutuksen ihan muilla keinoilla. Monipuoliset, oikeasti erilaiset pikkuvihut ja bossit tuovat kyllä riittävästi vaikeustasoa ja päänvaivaa kokeneemmallekin pelaajalle. Peli on Soulseihin verrattuna paljon aggressiivisempaan taisteluun tähtäävä; joudut pärjäämään ilman haarniskan ja kilven tuomaa turvaa, mutta kun totut siihen ja hyväksyt tosiasiat, taistelun pitäisi olla paljon dynaamisempaa ja itseasiassa aika hyvän näköistäkin. Tarpeetonta päänvaivaa tuo tosin kameran paikoin todella järkyttävä tapa
vilahtaa kiven, puun tai seinän taakse kesken taistelun niin, että et näe mitään. Myös tähtäyksen
lukittamisessa on tullut välillä ongelmaksi se, että kamera on tässä
suhteessa turhan tarkka hahmon kulmasta viholliseen nähden, ja lukituksen
klikkaus aiheuttaakin kameran palautumisen hahmon selän taakse kesken taistelun, tai lukitus menee pois päältä kun hahmo liikkuu lyhtypylvään tms. taakse. Kuolettava
ongelma, mutta onneksi tätä ei tapahdu jatkuvasti. Vihulaisten tekoäly on pelin ideaan sopiva, ei kuitenkaan "liian hyvä", sillä Bloodbornessa on tarkoituskin oppia lukemaan vastustajia. Muutenhan tästä maailmasta ei selviäisi hengissä(?). "Hahmo paperi", näin ropettaja termein, on karsittu vain tarpeellisiin funktioihin. Tämä on tervetullutta, sillä hahmosta on nyt helpompi tehdä itselle sopiva, järkevä kokonaisuus. Leveleitäkin tuntuu ainakin omasta kokemuksesta tulevan vähän hitaammin, ja leveleitähän saa soulsista tuttuun tyyliin keräämällä vihollisilta, ei tosin sieluja, vaan verta. Verellä voi myös ostaa asioita kauppiailta. Bloodborne on muuten ottanut hauskan idean veren(expan) menettämiseen hahmon kuollessa; jos kuolinpaikan lähellä haahuilee jokin hirviö, se saattaa kerätä menetetyn veren ja saat sen takaisin vain tappamalla kyseisen verivarkaan. Muutoin verilätäkön löytää tavalliseen tapaan maasta kuolinpaikalta.
Bloodbornen aseista on ollut eriäviä mielpiteitä pelaajien keskuudessa. joidenkin mielestä niitä on liian vähän. Itse sanon, että pah. Bloodborne on järkevöittänyt asesysteeminkin paremmaksi, nyt aseita on noin parikymmentä, mutta ne ovat kaikki trikkiaseita(hienoja sellaisia), eli niissä on kaksi eri asetyyliä samassa(pitkä/lyhytkirves, iso/ketterä miekka, kivääri/keihäs, kävelykeppi/ruoska jne.) joten oikeastaan aseita on lähemmäs 40. Lisäksi kaikki aseet ovat aidosti erilaisia, niillä on kaikilla omat tyylinsä, erikoisiskunsa ja animointinsa. Oman lempiaseensa löydettyä pelaaja saa myös kehittää sitä paremmaksi ja paremaksi, tämän takia ei tarvita sataa käytännössä saman laista, mutta statseiltaan toinen toistan parempaa asetta. Tämä tuo myös lisää realismin tuntua metsästäjän seikkailuun. Aseista löytyy muuten myös Bloodbornen vastine "easy mode" pelaamiseen: Ludwigs Holy Blade. En ole vielä kokeillut, mutta tämän kanssa pitäisi päästä pelissä etenemään helpommin. Bloodborne on täynnä salaisuuksia, erilaisia ihmiskohtaloita ja oivalluksen hetkiä. Erilaisia npc juonikuvioita on pelattavissa jos vain löydät oikeat henkilöt, ja maailmaan on piilotettu kaikenlaisia salaisia symboleja ja vinkkauksia tarkkasilmäisille. Joitain asioita saa selville, näkee tai kokee vain jos on tarpeeksi paljon pisteitä Insight mittarissa, joka kasvaa aina kun hahmo näkee jotain järkyttävää/outoa, tai käyttää pelistä löytämiään "mad man's knolwedge" esineitä. Suuri määrä insightia tosin vähentää Frenzy resistancea(jota en nyt tässä selitä). Joskus tuntuu siltä, että salaisuuksia on vähän liikaakin. Pääjuonta edetessä huolellinenkin pelaaja voi jättää huomaamatta jotain tärkeää juonen ymmärtämisen kannalta ja pelin loputtua jäädä ihmettelemään, että siis mitä? Voi toki olla että tämä on tarkoituskin, pelihän on kuitenkin suunniteltu useamman kerran pelattavaksi(onhan tässäkin tuttu new game+), joka kerralla kuitenkin aukeaa lisää palasia joista lopulta saa koostettua kokonaisuuden. Silti ei voi välttää sitä tunnetta, että joku ei mennyt nyt ihan oikein, jos pelin lopputekstejen kohdalla on edelleen aivan ulapalla, että mitä tässä tapahtui. Ymmärrän, että Bloodbornen on tarkoituskin olla yksi iso mysteeri, mutta joissan kohdin olisi ollut ihan paikallaan antaa edes pieniä vihjeitä esim. taistelu joka johtaa väistämättä pelin loppumiseen niin, että tärkeitä asioita voi jäädä tekemättä olisi hyvä jollain hienovaraisella tapaa mainita. Muuten joutuu pelaamaan koko pelin uudestaan ennen kuin pääsee tekemään nuo asiat uudestaan ja tämä peli ei ole siitä lyhyimmästä päästä. Itse uskon kirjallisuudessa ja elokuvissakin käytettyyn ohjenuoraan, että tarinan lopussa saa jättää joitain isojakin asioita auki, mutta suurimmat langat olisi punottava yhteen jotta lukija/katsoja/pelaaja ei kokisi itseään "huijatuksi". Tämä on tosin vain minun mielipiteeni, eikä tällaiset seikat kaada muuten todella loistavaa peliä, täytyy vain ottaa uusi erä ja kuolla uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...
Hyviä pelihetkiä
