lauantai 8. syyskuuta 2012

I love your blog!

Hei! 
Tämän kertainen postaus ei liity blogini aiheeseen eli peleihin, vaan mukavaan blogi-tunnustukseen jonka sain Mikkoakin kiinnostaa- blogin Mikolta, kiitokset hänelle tästä hienosta kunniasta! Laittaisin hänen bloginsa listalle heti mutta pitäähän tämän palkinnon kiertää muillekin. Toinen blogini Kopioko on saanut vastaavan tunnustuksen aiemmin ja mielestäni nämä muiden blogaajien jakamat tunnustukset ovat todella hauska idea joilla kannustaa alan harrastajia kirjoittamaan ja samalla mainostaa omia lempi blogaajiaan. Valinnan vaikeus onkin ainoa huono puoli.

Tässä tunnustuksen vaiheet:
1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.
 
 
Valitsen listan blogit sen perusteella kuinka kiinnostavia ne mielestäni ovat sisällöllisesti, omalaatuisuus ja taitava tyyli ovat muut kriteerit. Järjestys on sekava.

1. listaan kuuluu ainakin Pienellä rahalla maailmalle. Tämä blogi on todellakin erilainen ja itse olen hyötynyt kirjoittajan kokemuksista paljon, lisää tätä!
 
2. Haittalevy on todella kiinnostava blogi aiheenaan lukot, tiirikointi ja näiden toimintamekaniikkat. Selvästi alan ammattilaisen kirjoittama blogi on todella hyödyllinen tiirikka harrastajalle tai sellaiseksi aikovalle.

3. Huumemadon yöunet on hienoa luettavaa, runopainotteinen blogi on vanhan rakkaan ystäväni kirjoittama ja hänen taiteellinen luonteensa paistaa joka riviltä ja niiden välistä läpi.

4. Feenikslinnun laulu on myös ystävän pitämä blogi. Tämä melko uusi goottityyliin, klassiseen lauluun ja kuvataiteeseen painottuva blogi on myös massasta erottuva ja hauska seurata.

5. Älä enää lyö kertoo ikävävästä mutta äärimmäisen tärkeästä asiasta: Koulukiusaamisesta. Rohkea aihe, lisää lukijoita tänne.
 
 
Koetin valita listaani erilaisia blogeja ja mielestäni onnistuin melko hyvin. Kannattaa tsekata kaikki ja ryhtyä lukemaan jos hitusenkin kiinnostaa, se rohkaisee aina blogaajaa kirjoittamaan enemmän, useammin ja paremmin. 




 
 

2 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

tack tack :) (psst lisää pelijuttuja! :D)

Kopio kirjoitti...

Jep, pian on tulossa ;)